perjantai 6. heinäkuuta 2012

Tunteiden vuoristoradassa

Blogin äkilliseen hiljentymiseen on syynsä. Toki minulla on ollut kiirettä työpaikan vaihdon ja muutenkin töiden takia, mutta silti suurempi syy hiljaisuuteen on ihan muualla. En oikein ole vielä osannut asiaa aiemmin kirjoittaa julki, sillä olen halunnut päästä tunteiden vuoristoradassa ensiksi loppusuoralle, ennen kuin olen ollut tähän valmis. Lisäksi tietysti on ollut tärkeää tavoittaa ensiksi lähimmät sukulaisten omistajat. No, nämä asiat alkavat olla hoidossa, joten nyt on bloginkin vuoro. Koska edelleen asia on vaikea kirjoittaa järjestelmällisesti ja tarpeeksi selkeästi auki, viime aikojen tapahtumat ovat päiväkirjan muodossa.

(c) Linda Toivonen


22.5.2012 klo 23.50

Ainon kanssa oli takana aivan tavallinen päivä. Illalla toki kävimme iltavuoroni jälkeen Annen ja Rokin kanssa oikein kunnon lenkillä Hiihtomaan pururadoilla, ja koirat kävivät uimassakin pitkät pätkät. Hauskaa oli nuorella parilla! Tulimme kotiin kymmen aikoihin, ja pienen hengähdyksen jälkeen annoin Ainolle iltaruoan. Aino oli kovin väsynyt, ja kävi tapansa mukaan sänkyni alle nukkumaan. Itse olin vielä valveilla, kun aloin itse ihmetellä kummallista ääntä. Ääni kuulosti ihan kuin vaimealta ja erittäin matalalta ukkosen jyrinältä. Mietin, että onpas kummallinen, kun Ainokin reagoi ääneen ja heräsi. Kuulosti siis siltä kuin Aino olisi tullut sängyn alta pois. Luulin Ainon jääneen lampun johtoon kiinni, koska lattian raapiminen jatkui. Hyppäsin sängystä alas, ja ehdin jo rauhoitella Ainoa äänellä. Katsoin sängyn alle ja huomasinkin, että Aino kouristelee erittäin rajusti ja on tiedottomassa tilassa. Sain Ainon revittyä sängyn alta pois, ja otin sen pehmeän maton päälle ja pidin sen verran paikallani, ettei Aino hakannut päätään lattiaan tai läheisiin huonekaluihin. Kouristelu kesti arviolta 1,5-2 minuuttia, jonka aikana Aino myös kuolasi voimakkaasti sekä pissasi alleen. Kohtauksen jälkeen Aino virkosi nopeasti. Aino makasi hetken paikallaan ja ihmetteli, oli selvästi tilanteesta hämmentynyt. Käytin Ainon hetken kuluttua ulkona pissalla, jonka jälkeen Aino meni takaisin nukkumaan, ja nukkui koko yön todella sikeästi. Seuraavana aamuna Aino oli täysin normaali iloinen itsensä, eikä kohtauksesta jäänyt mitään jälkioireita näkyviin.


3.6.2012 klo 6.00

Sain Ainon kaveriksi "poikakaverin" Rokin ensimmäistä kertaa yökylään. Tyypeillä oli tosi kivaa, illalla kävimme yhdessä metsälenkillä ja myöhemmin luokseni tuli kylään kavereita, ja muutama muu koira. Ainolla oli siis paljon aktiviteettia illalla, mutta ei kuitenkaan mitään normaalista poikkeavaa rasitusta tai stressiä. Heräsin tasan kuudelta sunnuntai aamuna siihen, että Aino ulisi. Ulina oli sydäntäsärkevää ulvomista, ja paikallistin Ainon olevan taas nukkumassa sänkyni alla. Heti jo olin lähes varma, mistä on kyse. Hyppäsin sängystä alas ja kurkkasin sängyn alle. Aino ei (enää) kouristellut, eikä ollut enää täysin tiedoton, mutta ei selvästi ollut myöskään tässä maailmassa täysin. Aino nousi samaan aikaan makaamaan "pystyyn", kun mä katsoin siihen päin, mutta Aino ei kuitenkaan suostunut tulemaan sängyn alta pois. Aino tuijotti minua jännällä katseella ja makasi paikallaan muutaman minuutin. Laitoin Rokin pois makkarista, jonka jälkeen vasta vähitellen sain Ainon sängyn alta pois. En uskaltanut ottaa Ainoa turkista avittaen aiemmin pois, koska Aino kun ei ollut täysin normaali, edes omasta koirastaan ei voi olla sataprosenttisen varma etteikö se saattaisi purra. Aino toki ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista aggressioa minua kohtaan normaalissa tilanteessa. Kun sain Ainon sängyn alta, huomasin että taas oli kuolaa ja pissaa tullut alle, eli kyseessä oli ilmeisesti tosiaan voimakas kramppauskohtaus myös tällä kertaa, heräsin vasta kohtauksen loppupuolella. Käytin Ainon suihkussa, jotta sain pissat ja kuolat pois, ja ihme kyllä sain vielä unen päästä uudelleen kiinni. Kun heräsin myöhemmin uudestaan, Ainolla oli taas hieman kuolaa kauluksessa, ja Ainon peti oli vähän märkä. En tiedä, oliko Aino saanut lievemmän kohtauksen vielä uudestaan, mihin en ollut herännyt. 


5.6.2012

Sain Ainolle lääkäriajan Eläinklinikka Tähteen Anu Kaistiselle. Kerroin Ainon kohtaushistorian ja lääkäri kyseli tietysti vielä enemmän taustatietoja. Lääkäri teki Ainolle ns. karkean neurologisen tutkimuksen (eli mitä pystytään tavallisella klinikalla tekemään), eikä niissä näkynyt minkäänlaista poikkeavuutta. Lisäksi Ainosta otettiin verinäytteet, jotka lähtivät Tampereelle laboratorioon tutkittavaksi. Eläinlääkäri ei halunnut vielä mitään varmaa sanoa, mutta valitettavasti hänkin vahvisti pahimmat epäilymme - suurimmalla todennäköisyydellä Ainolla on primaari epilepsia eli epilepsia, jolle ei löydy selitystä. Jäimme kuitenkin odottamaan labratuloksia, sillä toinen epäily oli myös Addisonin tauti tai jonkinlainen kaliumin epätasapaino. Saimme kuitenkin mukaan diatsepam -peräruiskereseptin, joka tulee laittaa heti kohtauksen alkaessa. Näillä pyritään katkaisemaan mahdolliset kohtauskierteet, eli tilanteet että kohtuksen jälkeen hetken päästä tulee toinen kohtaus perään.


8.6.2012

Perjantai 13. päivä, vaikka olikin vasta kahdeksas. Ainon labratulokset tulivat, eikä niissä ollut minkäänlaista poikkevuutta, joilla pystyttäsiin selittämään kohtaukset. Tätä osasin pelätä, mutta toisaalta olin tähän ehtinyt jo varautua. Niinpä kävin puolen päivän aikaan hakemassa eläinklinikalta Barbivet 60mg -lääkereseptin, ja masentunein mielin lähdin hakemaan apteekista epilepsialääkitystä Ainolle. Lääkitys on ainakin aluksi kahdesti päivässä 45mg (eli 3/4 tablettia aamuin illoin), ja annoskokoa katsomme myöhemmin, kunhan näemme miten kohtaukset saadaan kuriin. Jos mitään poikkeavaa ei esiinny, Ainolla on kontrolli syyskuun kieppeillä.


No niin, nyt se on sitten kirjoitettu. Koko kuuden viikon kamaluus ja suru. Jos ei toisin joskus tulevaisuudessa voida todistaa, Ainolla on idiopaattinen(?) epilepsia. Tottakai ensimmäisen kohtauksen jälkeen oli toiveena, ettei toista enää koskaan tulisi. Noin viikko ensimmäisen kohtauksen jälkeen aloin taas päästä normaalista rytmistä kiinni, ja jo unohtelinkin koko asian, kunnes tuo toinen kohtaus tuli. Koska kohtaukset tulivat näin lyhyellä välillä (noin kaksi viikkoa), ei asiassa hirveästi epäselvyyttä ollut. On ilmeisen tyypillistä, että jos kohtaukset tulevat näin pienellä välillä, lääkitys aloitetaan mahdollisimman pian, jotta mahdollinen kohtauskierre saadaan katkaistua niin pian kuin mahdollista. Nyt Aino on ollut lääkityksellä neljä viikkoa, eikä onneksi ainakaan toistaiseksi ole ainuttakaan kohtausta ollut. Aino oli lääkityksen aloittamisen jälkeen hetken aikaa hieman normaalia väsyneempi, mutta nyt on onneksi väsymys hävinnyt, ja Aino on aivan oma itsensä. :-) Olemme käyneet muutamia kertoja agilityssa, ja joitain pieniä tokojuttujakin olemme tehneet. Pääosin Aino on tosin ollut vanhempieni kanssa mökillä nauttimassa kesästä. Aino saa siellä päivät uida ja juosta, ja olla aamusta iltaan ulkona. Ehkä parempaa ei Aino ainakaan tiedä. 

Rehellisesti sanottuna on pakko myöntää, että kyllä mulla on treenimotivaatio karissut pohjamutiin asti tämän jälkeen. Tottakai Ainon itsensä takia jatkamme harrastuksia edelleen, mutta kieltämättä esimerkiksi agilityssa suurin tavoitteellisuus vaihtui ajatukseen koiran aktivoinnista ja "hömpöttelystä", ja varmasti toko vaihtuu osittain temppuiluksi ja hauskanpidoksi. Missään nimessä Aino ei jää vain kotimupeksi - ei tämän tyyppisen koiran pää kestä vain viikosta toiseen kotona olemista - mutta kyllähän se tosiasia on, että moni asia siitä huolimatta harrastusrintamalla muuttuu. On harvinaista, että koiralta saadaan tiputettua lääkitystä pois, joten Aino on dopingsääntöjen takia koko lääkityksen ajan kilpailukiellossa. Luonnollisesti agin, tokon ja pk-puolen lisäksi myös Ainon näyttelyt ovat nyt ainakin Suomessa näytelty, enkä toisaalta oikein näe syytä lähteä enää myöskään ulkomaille, kun mahdollisilla titteleillä ei ole mitään virkaa. Aino tullaan myös kesän ja kolmansien juoksujen jälkeen steriloimaan, sillä myös hormonitoiminnan muutokset voivat aiheuttaa epileptisia kohtauksia. Kyllähän tämä on masentavaa. Vaikka Aino on koirana aivan yhtä rakas kuin ennen sairastumista, silti kun on asennoitunut siihen, että minulla on tulevaisuudessa hieno harrastuskoira lajiin kuin lajiin, tuntuu kuin matto lähtisi jalkojen alta. Toisaalta myös tuntuu, että Vekun jättämät arvet ja repeytyivät taas auki, ihan kuin eläisi samaa tilannetta uudestaan, vaikka sairaus onkin eri. Mutta on vain epäreilua, että aina tulee joku lyömään kasvoille, kun on saanut harrastusten syrjästä hieman kiinni. Viimeksi meni se parhaassa iässä oleva kisakoira, nyt sitten meni nuori koira, josta piti tulla se kisakoira. Onneksi Aino on kuitenkin nyt kunnossa ja sentään mun kaverina arjessa! Toivon, että tauti saadaan pidettyä kurissa, ja Ainosta ei tarvitse ainakaan sen takia luopua ennen aikojaan. 

Itkuhan tässä tuli. Ja takki on tyhjänä. Ihmeen koville tämä otti vieläkin...

Aino toukokuussa 2012


9 kommenttia:

  1. Voi Anne olen niin pahoillani :( Minulla myös oli lapsena epilepsiasta kärsivä koira, mutta hyvin elettiin sairauden kanssa monta vuotta, vaikkakin kohtauksia aina välillä tuli. Lääkkeet on varmasti parantuneet niistä ajoista, joten toivotaan, että teillä kohtaukset pysyy kurissa. Jaksamista ja rapsutuksia Ainolle!

    VastaaPoista
  2. Voi ei, tuntuu kyllä aika epäreilulta, että tämä sattuu just sulle. Voimia ja tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Onpas ikävä uutinen. Oma nuori bortsuni on myös aina välillä kilpailukiellossa dopingin takia, kun saa kipulääkekuureja nivelrikkoon. Eipä tuo uutinen omallakaan kohdalla mukavalta tuntunut, varsinkin kun oli suunnitelmissa kilpailla aika monessakin lajissa. Ja nivelrikko vielä rajoittaa harrastamistakin, niin sai osalle pk-puolen lajeista sanoa hyvästit.

    Toivottavasti lääkitys auttaa Ainolle ja se pystyisi elämään vielä monta vuotta! Tsempitykset :)

    VastaaPoista
  4. Ei tähän nyt oikein mitään osaa sanoa. Jaksamista ja peukkuja että Aino saisi viettää lepposaa koiranelämää vielä monta vuotta!

    Itse tiedän miten vaikeaa on motivoitua treenaamaan kun koira ei kuitenkaan voi kisata mutta onneksi kisaaminen on meitä ihmisiä varten, koirat ei titteleillään leveile. Ne on onnellisia kun saa puuhailla, nuuskuttaa metsissä ja polskuttaa vedessä ja sitä kai Ainokin tekee paraikaa :)

    Kurjaakin kurjempaa mutta onneksi lääkitys näyttää tehonneen! Jaksamista, Julia

    VastaaPoista
  5. Jaksamista ja tseppiä!

    VastaaPoista
  6. Voi ei! Olen todella pahoillani :-(
    Tuollaiseen tilanteeseen liittyy niin paljon erilaisia tunteita. Nykyisin saatavilla lääkityksillä Aino voi elää normaalin koiran elämän, näin uskon, mutta sitten kun on se toinen puoli. Kun koiran ottaa myös harrastuskoiraksi, eikä vain lemmikiksi, on se luopuminen tavoitteellisesta harrastamisesta usealla osa-alueella erittäin harmillista.

    Kovasti toivon, että Kennelliiton antidobing toimikunta jossain vaiheessa löysäisi hieman noita sääntöjään ja sallisi esim. epileptikko koirien jatkaa näyttely/toko/agi yms. puolella kilpailemista, esimerkiksi sillä ehdolla, että ne siirretään EJ rekisteriin. Kyllähän ihmispuolen urheilijoissakin on kaiken maailman epileptikoita, astmaatikkoja ja ties mitä.

    Paljon tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Täällä satunnaisena vain liikustelin luin tämän tekstin.

    Nostatti suuret tunteet itselleni pintaan, sillä omalle kisakoiralleni kävi juuri samoin.
    Sillä oli tosin kohtauksia harvakseltaan ympäri vuoden, enempi juoksujen jälkeen ja ennen juoksuja. Sitten kohtausten väli tiheni ja päätimme viedä koiran eläinlääkäriin.
    Lääkityshän siitä napsahti, olin juuri aloittanut kisaamisen ja tietystihän se harmitti ja harmittaa edelleen sillä tuolla koiralla olisi ollut edellytyksen vaikka mihin.
    Ja myönnän, että myös oma motivaatio laski ihan pohjamutiin.
    Juuri, kun homma alkoi ehkä toimia ja ekat tokokokeet tulossa, niin oli aloitettava se epilääkitys, mutta mitä vain koiran hyväksi, pääasia, että koira saa olla pirteä itsensä.
    Meillä on nyt tosiaan lääkitys kestänyt sen n. 9kk ja sen aikana kaksi kohtausta tullut, koira menee steriloitavaksi mahdollisesti lähiaikana.
    Rankkaa se valitettavasti on.

    Tsemppiä kuitenkin paljon sinne !

    VastaaPoista
  8. Tunteiden myllerrystä on käyty myös meillä läpi, vaikka koiramme ei kisakoira tai mitään muutakaan vastaavaa ole koskaan ollut. Kirjoittelen vielä tällä hetkellä salasanan takana olevaa blogia koiramme epilepsiasta. Jos haluaisit tulla lukijaksi, lähetä minulle sähköpostia: blackblingwhite@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Paljon jaksamisia! Itsekin pari vuotta sitten sairaan bordercollien omistaneena muistan sen turtan olon, joka vyöryi päälle erityisesti juuri harrastusten osalta, vaikka niiden juttujen pitäisikin olla ihan toissijaisia koiran terveyden ollessa kyseessä. Toivottavasti Aino pystyy kuitenkin lääkkeiden kanssa elämään ihan normaalia ja tasapainoista koiran elämää. :) Tsemppihali!

    VastaaPoista