torstai 10. toukokuuta 2012

Viime päivien kuulumiset

Kuva, joka saa minut hymyilemään. Maailman kaunein Aino 9.5.

Olemme olleet Ainon kanssa alkuviikon ma-to reissun päällä Hämeenlinnassa. Mulla on ollut kevään viimeisiä opintoja, ja olemme majoittautuneet kavereiden nurkkiin kolmeksi yöksi. Maanantaina lähdin aamulla viiden aikaan ajelemaan Jyväskylästä, ja iltapäivästä siirryimme Tervakoskelle Kirsin ja nahkacollieiden Hupin (Vekun tyttö) ja Sintin luokse. Sieltä siirryimme tiistaista tämän päivän iltaan Sarin ja Sella-nahkan luokse majoittautumaan. Treenaamista emme kuitenkaan unohtaneet tällä Hämeen reissulla, vaan pari jälkeä tuli tehtyä.

Maanataina tein Ainolle päivällä jäljen Hämeenlinnan Prisman viereiselle nurmikentälle. Jälki oli jonkun sata metriä, laitoin sinne kaksi keppiä (noin puoleen väliin ja loppuun), enkä nyt pistänyt nameja ollenkaan tueksi. Annoin vielä jäljen vanheta tunnin, kun kävin siinä välissä syömässä. No joo, liian vaikeaa ja liian vaikeat olosuhteet... Olisi varmaan pitänyt edes alkuun pistää Ainoa helpottamaan vähän nameja tai jotain, koska koko homma lähti ihan lapasesta. Aino oli jotenkin ihan kuutamolla, sillä ei ollut hajuakaan, mitä sen pitäisi tehdä. Jossain jäljen tuntumassa se "pakottamalla" kulki, mutta nenä meinasi olla ilmassa ja mielenkiinto muualla. Vasta ihan lopussa löytyi rytmi, ja Aino jäljesti viimesen kaaren ja löysi loppukepille, jonka se ilmaisi hyvin. Tästä jäi kyllä ihan suivaantunut olo, kun aattelin, että eikö tästä jäljestämisestä enää mitään tule. Tein sitten tallomattomalle nurmelle varmaan n. 100m aivan luotisuoran jäljen, jonne pistin avuksi sinne tänne nameja ja kolme keppiä. Se meni onneksi tosi hyvin. Nyt Aino oli jo mukana, meni tosi siivosti nenä maassa ja teki töitä. Nameja toki söi, ja ne auttoivat, mutta siitä huolimatta myös kepit löytyivät ja Aino ilmaisi ne hyvin. Palkkasin ilmaisuista ekaksi namilla maahan ja siitä vapautin vähäksi aikaa lelulle leikkimään. Onneksi saatiin tämä suora, helppo pätkä tehtyä, niin mullekin jäi ihan hyvä mieli. Ja koira varsinkin oli tyytyväinen.

Illalla kävimme tokoilemassa Tervakoskella eräällä nurmikentällä. En ole tokoa tehnyt Ainon kanssa aikoihin, ja se kyllä näkyi. Aino meinasi häärätä ja kontakti olla hukassa. Kirsin kanssa vähän asiasta juttelimme, ja Kirsi totesi sen, mitä olen jo itsekin miettinyt: mulla on kyllä täysi lupa huomauttaa Ainoa jo vähän lujemminkin siitä, kun se vaan tsekkailee omiaan ja häärää mitä sattuu. Se on selvästi oppinut käyttäytymismallin, että kun otan sen sivulle, se rupeaa tutkimaan katseellaan ympäristöään. Teimme sitten ihan kontaktiharkkaa, jossa huomatin joko sanallisesti tai ihan fyysisesti (nätisti!) siitä, jos se rupesi katsomaan muualle, ja kun kontakti pysyi minussa, tietysti reilusti palkattiin. Nyt vaan siis ihan perinteistä alkeisharkkaa kontaktin pitämiseen, ja reilu kertominen koiralle, jos tekee väärin. Aino sen hyvin kestää, ja kontakti kyllä paranikin huomattavasti, kun oikeasti vaadin enkä vain pyytänyt. Aino siis yrittää viedä 6-0, ehkä mä sain nyt jo yhden erän itselleni. ;-) Lisäksi tehtiin vähän noutoja ja hyppyä ja loppuun ns. pentuluoksetuloja. Luoksarit olivat tosi hyviä. Ekassa palkkasin suoraan leluun ja toisessa otinkin Ainon ihan lopussa eteen istumaan. Ensimmäistä kertaa Aino vähän jopa törmäsi! Ei toki positiivinen asia sekään, mutta tässä luoksetulo-"ongelmassa" kieltämättä tällä hetkellä erittäin mieleinen. Enempää ei näitä otettu (Kirsi siis piti Ainoa kiinni ja mä hihkuin ja innostin, joten ei tätä onnistumista voi vielä verrata "normaaliin" luoksariin, ettei vaan mennä takapakkia taas. Oli kyllä kaikesta huolimatta kiva tokoilla, ja nyt täytyy vaan jaksaa keskittyä siihen, että tokossakin homma on mun ja Ainon yhteistä kivaa, ei sitä, että Aino saa päättää suunnan ja vauhdin ja mä sitten houkuttelen sitä, että "tekisitkö mun kanssa jotain, jookos?" :-D

Tervaniemen hieno nurmikenttä, minne oli hyvä tehdä jälki!

Tiistaina kävimme aamulla Kirsin ja koirien kanssa puolentoista tunnin metsälenkillä, jonka jälkeen lähdin suuntaamaan Hämeenlinnaan. Päätin käydä Tervaniemen suunnalla tekemässä upealle nurmikentälle jäljen. Tervakoski on kyllä kiva paikka, kun siellä on vihreitä nurmia joka paikassa, jonne voi hyvin jälkiä ajaa. Nyt tein pidemmän jäljen (unohdin tosin laskea askeleet, mutta veikkaan pituudeksi noin 300m, koska loppusuora oli noin kolmasosan koko jäljestä), jonne laitoin vähän avuksi nameja, mutta ei niitä mitenkään hirvittävää määrää ollut. Lisäksi pistin kolme keppiä. Merkkasin jälkeä itselleni, kun vähän pelkäsin, että Aino on taas ihan hukassa. Nyt en kyllä jälkeä vanhentanut kuin ihan sen verran, että aluksi taas pelattiin vähän yhdellä kepillä. Lähetin Ainon jäljelle noin kymmenen metrin päästä, ja nyt kun oli nameja tukena alussa, niin Aino lähti heti nätisti jäljen suuntaan, eikä takajäljelle. Nyt oli Ainon työskentely tosi tarkkaa, vähän tosin ainakin yhdessä kulmassa veti kulman pitkäksi, mutta palasi heti jäljelle. Kepit ilmaisi tosi kauniisti, joista palkkasin namilla ja lelulla. Loppusuoralla namit (ehkä viisi kappaletta koko pätkällä), koska Aino jäljesti suoran todella intensiivisesti, ja namit tavallaan keskeyttivät työskentelyn. Mutta siitä huolimatta, että jäljellä oli vielä apuja, homma alkoi näyttää siltä, miltä oikeasti sen pitäisi. Tästä jäi hyvä mieli! Käytinkin Ainon Tervaniemen uimarannalla polskuttelemassa oikein kunnolla, ja Ainohan ui. Sain Ainoa ihan kivasti vielä uitettua, kun rannalla oli pidempi laituri, mitä pystyin kävelemään ja Aino ui sitä sitten ympäri. 

Vesipeto

Keskiviikko oli treenien suhteen lepopäivä, mutta tänään oli sitten pitkästä aikaa agilityn vuoro. Kerrankin pääsin koulutukseen, tai ylipäätään edes ehdin hallille. Treenien aiheena oli juokseminen. Aloitimme treenit poikkeuksellisesti niin, että me ohjaajat juoksimme ensiksi kenttää muutamia kertoja ympäri, ja sitten otimme vielä viestin 3 vs. 3 joukkueissa. :-D Rata oli siinä mielessä helppo, että siellä ei ollut mitään sen suurempia kommervenkkejä tai kohtia, missä olisi tarvinnut erikoisempia ohjauskuvioita. Mutta en kyllä muuten sanoisi rataa helpoksi. Ainakin mä itse tunaroin siellä oikein urakalla. Olen sen verran vähän tehnyt Ainon kanssa ratatreeniä, etten vielä tunne koiraa tarpeeksi hyvin. Ja sitten kun itse yritän keskittyä ohjaamiseen (eli pääsemiseen oikealta esteeltä seuraavalle ;-)), saatan unohtaa koiran johonkin tai sitten en vaan nuorta ja varsin kokematonta koiraa saata tarpeeksi pitkälle, vaan oletan sen irtoavan. Virheitä tein paljon, ja rankkaa oli (mulla on nyt ihan rapakunto selvästi, onneksi ihan kohta alkaa työmatkapyöräily!) ja jalat ovat kyllä nyt aika lailla jumissa. Mutta vaikka sähläsin urakalla, eikä päästy ratoja oikein ehjänä maaliin, kaiken kaikkiaan oon silti tosi tyytyväinen. Aino ensinnäkin hyppäsi kohtuullisen siististi tänään 40cm rimat, ja koira oli muutenkin jotenkin iskussa. Kepit olisi tosin ollut syytä kerrata yksittäisenä esteenä ennen radalle menoa, koska ohjureista huolimatta oli liikaa vauhtia ja niissä tuli virheitä. Rengas sitä vastoin on tosi hieno ja varma! Muutenkin Ainon meno on jotenkin ihanaa, vaikka mä en meinaakaan sen mukana mitenkään ehtiä. Kyllä tuosta otuksesta vielä jonakin päivänä tulee hyvä, vaikka vielä on tosi pitkä matka siihen pisteeseen. :-) Koostin treeneistä videon, mutta ohjaajan nolostelun takia sieltä on aika paljon virheitä editoitu pois. Ja silti niitä siellä on, joten voitte vain kuvitella, mitä kaikkea mä olen säätänyt! Yrittäkää olla tuntematta myötähäpeää. Koira oli kuitenkin hyvä, siitä ei pääse mihinkään.


2 kommenttia:

  1. Ihania ootte <3 Oon niin teidän fani :D Upea tuo Ainon eka kuva ja hyviä pätkiä videollakin! Kyllä teistä vielä huiput tulee kun pääsette nyt säännöllisesti treenaamaan :) Ja Ainon hyppytekniikka parantunut paljon ainakin minun silmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :D En tiedä, oliko hyppytekniikka nyt senkin takia, että koira pääsi etenemään koko ajan suoraan, mutta kyllä se paljon paremmalta näyttää kuin silloin aluksi. Mulla on kova ikävä teitä, toivottavasti nähdään pian!

      Poista