maanantai 16. huhtikuuta 2012

Viimeinen junnuluokassa pyörähdys - Tallinnan Voittaja '12

Lauantaina tosiaan lähdimme aikaisin aamulla kohti Länsisatamaa, josta matka taittui Eckerö Linella Tallinnaan. Koirat olivat matkan ajan autossa, ja mikäpä niiden siellä nukkuessa. Laivat olivat sekä mennessä että tullessa loppuunmyytyjä, joten porukkaa oli hirveästi ja laivan lastaus kesti myös todella pitkään.

Lauantain vietimme lähinnä shoppaillen, tosin ihan ensimmäisenä Tallinnaan saavuttuamme ajoimme näyttelypaikalle hakemaan matolääkeleimat eläinlääkäriltä. Tuo on ihan näppärä tapa, koska tällöin ei tarvitse ruveta etsimään virolaista lääkäriä, eikä maksukaan ollut näyttelypaikalla kuin viisi euroa, kun mukana oli omat matolääkkeet. Muuten shoppailureissulla ei Ainolle löytynyt punkkilääkkeitä kummempaa, sillä eläinkaupoissa koiranruoat olivat jopa kalliimpia kuin Suomessa, eikä mitään muutakaan tarvittavaa tullut vastaan. Alkuillasta kävimme Elinan ja Senan kanssa vähän pidemmällä kävelyllä, söimme hotellilla ja vielä ennen nukkumaanmenoa pesin Ainon. Yön Aino nukkui vähän huonosti, kuten se vieraissa paikoissa usein tekee. Se ei vaan malta nukkua, jos sille jää uudessa paikassa iso tila tutkailtavaksi, vaan se nuuhkuttelee ja "häärää". Kohtuullisesti kuitenkin meni ja ainakin itse sain nukuttua yön melko kivasti.

Aamulla onneksi ei tarvinnut pitää hirveää kiirettä näyttelypaikalle, sillä kehät alkoivat vasta puoli yhdentoista jälkeen. Olimme kyllä hyvissä ajoin liikkeellä, lähdimme hotellilta vähän yhdeksän jälkeen. Näyttelypaikalla oli vielä mukavan väljää ja ehdin Ainoakin juoksuttaa vähän kehässä. Kivasti meni ja Aino oli hyvillä mieli ahtaassa hallissa. 

Bordercollieita tosiaan oli ilmoitettuna peräti yhdeksän ja jo lauantaina selvisi, että niistä kahdeksan oli narttuja! Ainolla oli junnuluokassa kilpakumppaineita, sillä junnuja oli kolme, avoimia kolme ja valioita kaksi. Junnut menevät aina ensimmäisinä kehään ja Aino oli näistä viimeisenä. Aino esiintyi kohtuullisen kivasti, tosin vähän puljasi jalkojensa kanssa. Tuomari Ilona Onstenk-Schenkillä oli myös harjoitusarvostelijoita kehässä, joten hän kävi tarkasti koirat läpi. Tuomari myös katsoi kaikki hampaat läpi ja oli ehkä hieman "harmistunut" siitä, kun huomasi Ainolta puuttuvan yläpuolelta P2:set. Onneksi tuo välihammaspuutos ei näyttänyt arvosteluun vaikuttavan (kukaan tuomareista ei ole koskaan sen takia palkintosijaa tiputtanut, eikä siitä ole edes arvosteluihin kirjoitettu), ja Aino sai ainoana junnuluokkalaisena ERInomaisen! Aino sai siis myös JunioriSERTin ja siitä tuli luonnollisesti myös ROP-juniori.

Tuomari sanoi Ainosta seuraavaa:
Strong bitch. Good propotions. Good head. Deep stop. Strong muzzle. Excellent in front. Deep chest. Very good topline. Medium angulation behind. Typical movement.

Junnujen jälkeen kehään asteli Ainon "sparraaja" jo pentulaatikkoajoilta, Jippo. Hienosti meni reissukaverilla, nimittäin kaikki tuli, mitä pitikin. Jippo sai siis erinomaisen ja oli luonnollisesti pu1 sertin ja cacibin kera. Jiposta tuli myös C.I.B.! :-)

Tuomari oli varsin tiukka, sillä Ainon jälkeen seuraavat erinomaiset koirat löytyivät nartuissa vasta valioluokasta. Ralli (Pikkupaimenen Ex-Press News) oli valioluokan ensimmäinen ja paras narttu, toinen valioluokan koira oli pn2 ja Aino lopulta ja ansaitusti pn3.

Nyt sai sitten Aino taas uusia titteleitä: EE JMVA ja TLNJV-12. Voittaja-tittelin vahvistamisessa on nyt hieman epäselvyyttä, tuleeko se Jalostustietojärjestelmään näkyviin vai ei. Jos ei, en tiedä, tulenko tuota Ainon nimen edessä käyttämään, vaikka virallinen voittajatitteli onkin. Tämä oli tosiaan viimeinen Ainon junnuluokkapyörähdys ja seuraavaksi Aino on taas Latvian reissun tapaan nuorten luokassa, josko Suomestakin saisi joskus sen valkoisen ruusukkeen. Ensimmäinen yritys on parin viikon päästä Lahden kansainvälisessä, jossa on 29 bordercollieta ilmoitettuna. :-)

Elinalle, Minnalle ja Katjalle suuri kiitos loistavasta matkaseurasta, ja onnea teille kaikille vielä kerran koirien upeista tuloksista! Tehdään samanlainen täsmäisku toistekin!

Tässä vielä kaikki bordercollieiden tulokset:

NARTUT - JUNIORILUOKKA
Amaronna's Carnivalcandy EH
Amaronna's Classictouch EH
Pikkupaimenen U Make Me Crazy ERI1 PN3 ROP-JUN JSERT -> EE JMVA & TLNJW-12

UROKSET - VALIOLUOKKA

Pikkupaimenen Ex-Treme Action ERI1 PU1 ROP SERT CACIB -> EE MVA & C.I.E & TLNW-12

NARTUT - AVOIN LUOKKA

Clara Dynamic Quest H
Gawain's Dreams Come True EH
Gawain's Love Crush EH

NARTUT - VALIOLUOKKA

Avella's Angel's Touch ERI2 PN2 VACA
Pikkupaimenen Ex-Press News ERI1 PN1 VSP SERT CACIB -> EE MVA & C.I.B & TLNW-12 



Edit (17.4.): Sen verran lisäystä, että SKL kirjaa myös Tallinnan Voittaja -tittelit jalostustietojärjestelmään (tosin muodossa TaW/TaJW), eli meidän konkkaronkka sai myös Suomessa "virallisesti" tunnustetut voittaja-tittelit nimensä eteen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti