perjantai 2. maaliskuuta 2012

Ensimmäiset Jatko2 -treenit

No niin, vihdoinkin koitti Ainon ja mun ensimmäisten ohjattujen treenien vuoro! Päivällä käytiin jo Jattilassa Marian kanssa, mutta siitä teen oman postauksen myöhemmin, koska me mietittiin ja vähän tehtiinkin kontaktijuttuja.

Tänään alkoi siis Jatko2-kurssi JATilla. Ryhmässä oli paikalla kahden kouluttajan ja meidän lisäksi borderterrierinarttu, kääpiösnautserinarttu ja cavaliernarttu. Lisäksi ryhmään tulee myöhemmin vielä kaksi koirakkoa. Mukavan vähän meitä kuitenkin oli, eli hyvin on aikaa jokaisella. 

Muut aloittivat puomilta, mutta me ei sitä tehty, joten aloitin Ainon kanssa kepeiltä. Tein neljällä ohjurilla (toisessa päässä kaksi, keskellä yksi ja lopussa yksi). Sujui ihan ok, täytyy muistaa itse vielä olla vedättämättä. Kepit oli huonot, kun ne on neljästä palasta ja Aino pujottelee sellaisella voimalla, ettei keppirivistö pysy ehjänä. Nyt vaan sitten tuon pitkän suoran hinkkaamisen sijaan niitä kulmia pitää ruveta tekemään. Tästä mä puhun joka kerta, mutten kuitenkaan tee! Murrr!

Teimme myös nelisen kertaa rengasta. Ei ongelmia. Aino haki jopa hyvin vinosta kulmasta renkaan ihan moitteetta. Sen se on nyt ihan oikeasti tajunnut. Varmaan uskaltaisi rengasta alkaa pistää myös ihan ratatreeneihinkin.

Lopuksi pääsimme tekemään ihan perinteistä hyppy-hyppy-mutkaputki-hyppy-hyppy -kuviota. Ekaksi sisäpuolelta, sen jälkeen ulkopuolelta. Vähän mietin, että irtoaako Aino putkelle, kun on vielä ollut huono lähtemään kauaksi musta, mutta nähtävästi irtoaa sellaisiin putkiin jo hyvin, mitkä ihan selvästi näkee. Tein takaaleikkauksen putkelle ja jaakotuksella otin vastaan. Lisäksi hyvin onnistui sellainen, toisella aidalla leikkasin takaa ja otin valssilla vastaan putken jälkeisen aidan takaa. Hyvä koira. :-) 

Lähtöihin pitää kiinnittää nyt erityistä huomiota. Pitää tehdä paljon sellaista, etten aina samasta lähtöasetelmasta kutsu Ainoa, vaan milloin liikkeestä, milloin kun olen paikallani. Välillä nostan käden ylös, välillä en. Vaihtelevuutta, jotta oppii odottamaan selkeää lupakäskyä "tule".

Äkkiseltään katsottuna näyttäisi, että nyt alkaa tällaisissa helpoissa harjoituksissa, missä suunta on selvästi eteenpäin, hyppytekniikka matalilla hypyillä pysyä pääosin kasassa. Takajalat suuntautuvat nyt taakse, kuten pitää, ja hyppykaari vie eteenpäin. Rimoja ei missään nimessä nosteta vielä yhtään ylöspäin ja ensi viikolla voisimme joku päivä ottaa taas niitä hyppysarjoja ohjelmistoon.

Hallissa Aino oli selvästi levoton, kun muita pyöri samalla kentällä. Yritti haukkua, kun muut teki ja aina ei namit oikein kelvanneet. Mutta huomattavaa edistystä on kuitenkin jo viime syksyyn! Koko ajan mennään tässä eteenpäin, että pieni koira kykenee hanskaamaan itsensä, vaikkei ole koko ajan se, joka saa tehdä. :-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti