Jokainen tarina päättyy aikanaan...

Kolme kaverusta. Kuva: Sanni Muurmäki

Tämän tekstin kirjoittamista olen pitkittänyt ja pitkittänyt. Niin paljon se sattuu, ja niin kipeitä muistoja se tuo mieleen. Kuitenkin ehkä vihdoinkin nyt on aika kirjoittaa ne viimeiset kuulumiset, koska blogi kuitenkin netissä edelleen on. Monesti mietin kotisivujen ja blogin poistamista, mutta toisaalta niissä on niin paljon tärkeitä muistoja, etten ole sitä pystynyt tekemään. Olkoot vanhat jutut näkyvillä muille ja muistoina minulle.

Aino huhtikuussa 2013. Vielä on turkki niskassa. Kuva: Sanni Muurmäki

Ainon kanssa elämä muuttui paljon, kun Aino epilepsiaan sairastui. En tiedä, mitkä kaikki asiat vaikuttivat Ainoon - ehkä lääkitys, ehkä itse sairaus, ehkä aikuistuminen - mutta Ainon kanssa arki alkoi vähitellen vaikeutua. Se alkoi reagoida aika ärhäkkäästi vastaan tuleviin ärsykkeisiin, kuten ohikulkijoihin, pyöräilijöihin, rullaluistelijoihin jne. Reaktiot olivat voimakkaita, eli Aino pyrki hyökkimään kohti. Kyseessä ei kuitenkaan ollut aggressio, vaan reaktio tuli stressaantumisen ja jonkinlaisen epävarmuuden kautta. En tosin ymmärrä, mistä tuo epävarmuus tuli, koska Aino oli aina ollut vahvaluonteinen ja kova koira. Jotenkin Aino kuitenkin muuttui, mutta vastausta tietenkään siihen ei ole, mistä nämä muutokset johtuivat. Arki oli kuitenkin aikamoista taiteilua, lisäksi Ainon eroahdistusoireet pahenivat vähitellen. Aino ei ollut mikään paikkojen tuhoaja, mutta reagoi yksinoloihin huutamalla. Vähitellen mukaan tuli myös aktiivista pyrkimystä ulos huoneesta, jolloin ovenkarmit kyllä saivat Ainon kynsistä kovasti kyytiä. Enää Aino ei edes rauhoittunut vanhempieni luona omakotitalossa tuttuun huoneeseen, missä se aina ennen oli osannut olla nätisti. Siellä Aino kuitenkin pärjäsi parhaiten, ja ajoinkin aina Ainon kotiin vanhempieni luokse, kun lähdin töihin tai muualle. Rankkaahan se oli, mutta mitä sitä ei oman koiransa eteen tekisi. Kuitenkin kaikesta huolimatta vielä oli jaksamista yrittää, ja toiveita siitä, että homma menisi paremmaksi. Lisäksi hyvä ystäväni Sanni otti heikkoina hetkinäni Ainon hoitoon, ja nämä "hoitojaksot" olivat korvaamattomia minulle. Niiden jälkeen jaksoi taas Ainon kanssa eri tavalla. Ja ainahan Ainoa kuitenkin oli ikävä. Aino aloitteli agilitya uudelleen noin vuoden tauon jälkeen sekä minun että Sannin kanssa. Aino oli tauolla kehittynyt jotenkin huimasti, ja hyppytekniikkakin oli yhtäkkiä kuosissa! Ihan uskomatonta. Jotenkin oli valoa tunnelin päässä, ja Ainokin oli onnellinen päästessään agilitykentälle.

Aino möllikisoissa toukokuussa 2013. Kuva: Emma Kiiskinen

Itse epilepsia pysyi kuitenkin hyvin hallinnassa. Lääkityksen aloittamisen jälkeen en ainakaan koskaan nähnyt itse kohtauksia. Joskus mielestäni Aino saattoi olla aavistuksen poissaoleva, mutta ainakaan grand mal -kohtauksia ei tullut. Lääkepitoisuus veressä oli kuitenkin aluksi liian matala, joten lääkitystä jouduttiin nostamaan muutamaan otteeseen ennen kuin pitoisuus pysyi sopivana. Aluksi lääkkeennoston yhteydessä Aino oli aina hetken väsynyt, mutta tasaantui kyllä sitten. Kun Aino pysyi kohtauksettomana vuoden, rupesin neuvottelemaan eläinlääkärin kanssa lääkityksen vähittäisestä tiputtamisesta, sillä itse jotenkin epäilin, että Ainon luonteen muutokset saattoivat olla osittain yhteydessä lääkityksen kanssa. Lääkitystä pääsimmekin tiputtamaan kahden viikon sykleissä, ja toukokuussa pääsimme alkuperäiseen annostukseen, eli siis siihen, millä fenobarbitaali aloitettiin (Barbivet 45mg aamuin illoin). Kuitenkin toukokuun puolivälissä kaikki muuttui...

Aino toukokuussa 2013. Aino sai kesäturkin itselleen.

Olimme tiistaina 14.5. illalla lenkkeilemässä Laajavuoressa. Nautimme koirien (syyskuussa 2012 meille muutti Ainon kaveriksi nahkacollie Santtu) kanssa keväisestä ilta-auringosta, ja istuimme laskettelurinteiden yläpäässä katsomassa maisemia. Koirat leikkivät hetken, ja yhtäkkiä tajusin, että Ainoon sattui todella pahasti. Se juoksi laskettelurinnettä alaspäin ja yritti napata terävän, pitkän kepin suuhunsa. Keppi kuitenkin lävisti nielunpeitteet, kun se tökkäsi suoraan avonaisesta suusta Ainon nieluun. :-( Aino kakoi, juoksin Ainon luokse, ja kuvittelin Ainon menettävän tajunsa, kun se horjui niin kovasti. Yritin nostaa Ainon syliin, mutta koira oli niin kipeä, että koitti purra minua. Onneksi oli apuvoimia mukana ja pyysin poikaystävääni ottamaan Santun ja hakevan auton laskettelurinteiden alta ja ajavan sen ylös. Odottelu kesti ikuisuuden, tai siltä se ainakin tuntui. Toivoin vain, että Aino pysyy tajuissaan. Pidin Ainoa jalkojeni välissa ja silittelin rauhallisesti, ja samalla yritin rauhoitella itseäni... Paniikki, joka tuosta tilanteesta tuli, oli aivan mieletön. Soitin myös odotellessa päivystävälle klinikalle Tuhatjalkaan, ja saimme tietysti luvan tulla saman tien vastaanotolle.

Pääsimme klinikalle, ja Aino laitettiin heti tippaan. Hetken aikaa odottelimme, jonka jälkeen Aino rauhoitettiin. Klinikalla oli paljon päivystyspotilaita, joten heti ei Aino päässyt operoitavaksi. Kuitenkin lopulta Aino vietiin leikkaustiloihin, ja vähän ajan päästä lääkäri tuli luoksemme noin 5cm kepin riekaleiden kanssa, ja sanoi niiden löytyneen nielunpeitteistä. Hän sanoi, että ei ole aivan varma, saiko koko kepin poistettua, mutta kuitenkin sanoi, ettei enää löytänyt enempää kepin muruja. Aino sai vahvat kipulääkkeet klinkalla, ja seuraavana päivänä piti mennä uudelleen klinikalle hakemaan kipupiikki. Odottelimme klinikalla operoinnin jälkeen vielä puolitoista tuntia, ettei Aino vain lopeta hengittämistä. Samalla Ainoa vielä nesteytettiin. Lopulta puoli yhdentoista aikaan pääsimme kotiin erittäin kipeän koiran kanssa. Käsky kuitenkin oli tulla heti takaisin, jos jotain ilmenee.

Yö meni huonosti, Aino oli aivan mielettömän kipeä. Koskaan ennen kukaan koiristani ei ole ollut yhtä kipeä kuin Aino oli. Ja Aino ei edes helposti kipuaan näyttänyt... Kuitenkin yö selvittiin, ja seuraavana päivänä kävimme hakemassa kipupiikin. Lisäksi Aino sai loxicomia ja tramalia kipulääkkeiksi, koska koira oli niin kipeänä. Ainolla myös turposi oikea etujalka, ja Aino alkoi seuraavana päivänä onnettomuudesta ontua erittäin voimakkaasti. Luulimme sen johtuvan kanyylista ja laskimoon laitetuista lääkkeistä, eikä lääkäri ollut huolissaan jalan turpoamisesta vielä tuossa vaiheessa. Aino oli erittäin kipeä, ja Tramal pisti pienen koiran pään aivan pöhnään. Pissalle Ainon oli vaikea liikkua, koska kipu oli niin kova, mutta jotenkin urhea mustavalkoinen kuitenkin sinnitteli. Kuvittelin, että kaikki menee paremmaksi, ja Aino vielä toipuu.

Kipeä Aino :(

Meni päivä, meni toinen, meni noin viikko. Aino ei näyttänyt paranemisen merkkejä. Maanantaina 20.5. toden teolla aloin olla huolissani, kun onnettomuudesta oli kuusi päivää, ja Aino ei kotiin tullessa noussut laisinkaan ylös. Sehän oli aivan kummallista Ainolle, koska ne yksinolot tosiaan olivat olleet vaikeita. Nyt onnettomuuden jälkeen Aino oli niin kipeä ja lääkehuuruissa, että jäi ilman vastalauseita makuuhuoneeseen nukkumaan työpäivien ajaksi. Kuitenkin maanantaina kun menin kotiin, Aino paiskoi häntäänsä lattiaan, muttei kyennyt nousemaan ylös. Samalla huomasin, että Ainon nenästä vuotaa verensekaista eritettä. Itse aloin olla todella huolissani, sillä suuhaavat paranevat yleensä nopeasti, ja Ainon kunto olisi pitänyt jo lähteä huomattavasti paremmaksi. Mietin, että mistä Aino vuotaa, ja jos verensekainen erite tulee haavasta, miksi se vielä vuotaa. Että vieläkö siellä kuitenkin on kepinmuruja. Päivystävä lääkäri ei kuitenkaan osannut ottaa mitään kantaa (jouduin siis taas soittamaan kiskurihintaiseen päivystysnumeroon 6e/min) muuta kuin että pitää seurailla tilannetta. 

Tiistaina 21.5. käytin Ainon uudelleen Tuhatjalassa. Käynti oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Nuori eläinlääkäri ei osannut sanoa yhtään mitään. Vähän Ainon nenää tutkittiin ja kuume mitattiin (39,5 astetta), mutta muuta ei lääkäri tiennyt sanoa. Hän suositteli nenän ja nielun tähystystä ja jalan röntgeniä. Tähystyslaitteita ei Tuhatjalassa ole, joten meidät ohjattiin Keski-Suomen eläinklinkalle. Tässä vaiheessa aloin jo olla itse todella väsynyt, kun koira ei osoittanut mitään toipumista, päin vastoin. Ei oikein ollut keinoa auttaa, kun kipulääkkeet olivat maksimiannostuksessa ja antibioottiakin meni nassuun. Ja edelleen Aino oli aivan voimaton ja uskomattoman kipeä. Se oli sydäntäsärkevää. :-( Ainon jalkakin meni jatkuvasti huonommaksi, ontuminen paheni ja turvotus kasvoi. Jalkaa kuumotti ja koira valitteli, kun liikkui.

Sain keskiviikolle ajan tähystävälle klinikalle, ja täytyy sanoa, että onneksi ajan sai jo keskiviikolle. Tiistain ja keskiviikon välinen yö meni valvoessa, kun Aino ei pystynyt nukkumaan laisinkaan. Nenä alkoi vuotaa todella voimakkaasti veristä ja märkivää eritettä, ja pienoisessa paniikissa yritin pyyhkiä verta pois ja seurata, että koira pysyy hengissä. Huoli oli ihan mieletön, enkä voinut muuta kuin itkeä. Jossain vaiheessa vuoto rauhoittui, ja Ainokin sai hetken nukuttua. Mietin jo yöllä päivystykseen lähtemistä, mutta totesin että ehkä selviämme aamuun, kun pääsemme kuitenkin osaavalle lääkärille kunnon klinikalle.

Klinikalla oli mielettömän pätevän oloinen lääkäri Teppo Heinola, joka tuntui erittäin omistautuneelta työhönsä. Hän kyseli ja kyseli, jopa niin paljon että meinasin aivan hermostua, kun en meinannut osata edes kysymyksiin vastata. Tietenkään en hermostunut, tuntui vain, että miten näihin kaikkiin voi vastatakaan, että en minä tiedä. :-) Uskomatonta kyllä, eläinlääkäri keksi erittäin järkevän selityksen, miksi Aino edelleen on niin kipeä, miksi se vuotaa veristä eritettä nenästään ja etenkin, miksi ihmeessä se myös ontuu. Hänen epäilyksensä mukaan nieluun menneestä kepistä on jäänyt jonkin kokoinen pala, joka lävisti koko nielun ja seikkali jossakin Ainon lavan seudulla. Röntgenkuvassa oli näkyvissä jonkinlainen juoste, joka näytti kepin kulkureitiltä. Tietenkään puu ei itsessään röntgenissä näy, joten mitään ihan varmaa diagnoosia ei ollut. Kuitenkin Ainolle varattiin leikkausaika perjantaille, ja siihen asti Ainolle vaihdettiin vahvempi kipulääke ja eri antibiootit. Lisäksi eläinlääkäri sanoi, että hän antaa kollegansa Suvi Heinolan suorittaa leikkauksen, sillä naaman alueen leikkaukset ovat vaativia ja pahimmillaan hermotukseen voi tulla jotain häikkää. Ensisijainen yritys olisi ollut kuitenkin lavan kautta tähystämällä. Leikkauksessa tosiaan olisi ollut monta riskiä, ja itse mietin jo klinikalta lähtiessä, miten Aino kestää noin ison operaation, koska se jo nyt tutkittaessa meinasi välillä rauhoituksessa lopettaa hengittämisen. Niin voimaton oli pieni koira. Kuitenkin lääkäristä lähtiessä olin vielä täysin leikkauksen kannalla, en jotenkin huoleltani osannut nähdä muuta vaihtoehtoa.

Keskiviikko-illan ja torstain pähkäilin tätä kaikkea. Itkin, keskustelin ystävieni ja perheeni kanssa, pohdin, silitin Ainoa. Tuntui kuin pää olisi haljennut kaikesta. Aloin vähitellen ymmärtää, miten paljon riskejä leikkauksessa on, ja miten kipeä Aino on, että liekö se edes koko leikkauksesta ja kunnon nukutuksesta koskaan heräisi. Soitin torstaina klinikalle ja jätin soittopyynnön eläinlääkärille, jotta voisin vielä leikkauksesta paremmin keskustella. Leikkaus olisi lisäksi ollut erittäin kallis, yli tuhat euroa + kontrollit päälle. Kyse ei ollut rahasta, olisin kyllä säästöistäni rahat leikkaukseen saanut, mutta lähinnä mietin Ainoa ja Ainon elämää ja toipumista. Miten sitkeä mustavalkoinen jaksaa vielä olla sitkeä. Jaksaako? Sain leikkaavan lääkärin kiinni torstaina illalla, ja juttelin hänen kanssaan pitkään Ainon taustoista, epilepsiasta, luonneasioista ja ennen kaikkea sen hetkisestä tilasta, toipumisennusteesta, komplikaatioriskeistä ja niin edelleen. Lääkäri oli aivan mielettömän ystävällinen ja ymmärtäväinen ja kertoi ajan kanssa siitä kaikesta, mitä edessä olisi. Olin itse edelleen ihan solmussa ajatusteni kanssa, vaikkakin puhelun aikana aloin kääntyä sen kannalle, että Ainon ei tarvitse kestää enää yhtään operaatiota eikä enää yhtään kipua. Eläinlääkäri sanoi, että nukkuisin yön yli ja vielä miettisin, mitä teemme, ja soittaisin aamulla klinikan aukeamisen aikoihin siitä, mihin tulokseen tulisin. Puhelun jälkeen taas vain itkin.

Maailman parhaat possut. <3 Kuva torstailta 23.5.

Perjantaina 24.5. oli minun ja Ainon viimeinen yhteinen päivä. Ilmoitin aamulla klinikalle, että Ainoa ei lähdetä noin hurjaan operaatioon viemään, jossa toipuminen on viikkojen mittainen, eikä ennuste nyt kuitenkaan ihan aukoton ollut. Soiton jälkeen olin aivan romuna ja aivan mielettömän surullinen, mutta toisaalta tiesin, että ehkä kuitenkin teen palveluksen Ainolle. Lähdin Sannin kanssa kahdestaan kohti Kirriä puolen päivän jälkeen. Otimme Ainosta viimeisiä valokuvia, ja sitkeistä sitkein tyttö yritti vielä juosta variksen perässä ja leikkiä milläs muullakaan kuin kepillä... Klinikalle sisälle päästessämme meidät ohjattiin rauhalliseen takahuoneeseen, ja lääkäri tuli laittamaan Ainolle kanyylin. Sitten saimme hyvästellä.... Aino nukahti erittäin rauhallisesti, ja esirauhoitteen jälkeen ei Ainon poislähtöä enää huomannut. Aino nukahti ikiuneen hyvin vaivattomasti, ja vaikka koira oli nuori, oli se jo niin huonossa kunnossa, että pieni Ainoni antoi todella helposti periksi. Ainon lähtö oli siis kaikessa kamaluudessaan varsin kaunis. Rakkaimman Possu-pehmolelun päällä oli Ainon pää, ja rakas viltti ympärillä. 

Ainon viimeiset kuvat klinikan pihalla.

Ne kepit...

Ainon katseesta näkee, että kipu voittaa, vaikkei millään tahtoisi luovuttaa.

Lääkäri pyysi saada avata Ainon eutanasian jälkeen, ja suostuin siihen, koska siitä ehkä todella olisi hyötyä jonkun muun rakkaalle lemmikille, jos joskus samanlainen tapaturma jollekin toiselle sattuu. Kun lähdin klinikalta, niin vaikka suru oli musertava, silti olo oli jotenkin huojentunut - minulla oli tunne, että tein oikein. Vaikka tein päätöksen eutanasiasta tietojen perusteella, jotka aiemmin kirjoitin, eläinlääkärin soitto avauksen jälkeen vahvisti sen, ettei mitään muuta järkevää vaihtoehtoa olisi ollut. Pääsin juuri kotipihaan, kun lääkäri soitti, ja hänen ensimmäiset sanansa olivat: "Teit aivan oikean ratkaisun Ainon kanssa." Ainolla oli 18,5cm (siis ihan oikeasti lähes 20cm) terävä ja ohut keppi jossain kaulan ja nielun välissä. Ihan tarkkaa paikkaa en edes ymmärtänyt, eikä sillä ole merkitystäkään. Kepin poistaminen olisi ollut hurjan iso operaatio, ja ell sanoikin, oli avatessaan huokaissut huojennuksesta, että onneksi koira oli jo päässyt pois, eikä se ollut leikkauspotilas, sillä niin pahassa kunnossa se oli. Mahdollisuudet selviytymiseen toki olisi olleet olemassa, mutta toipuminen olisi ollut pitkä ja kivulias, eikä takeita onnistumisesta todellakaan ollut.

Aino on poissa...

Tarina on äärettömän surullinen, ja vielä näin kolmen ja puolen kuukaudenkin jälkeen tulee iso itku ikävästä. Vaikka Ainon kanssa ei aina ollut helppoa, oli se äärettömän rakas koirahauva, josta luopuminen oli tuskaista. Toisaalta päätös oli lohduttava tehdä, sillä en koskaan ole nähnyt noin kipeää koiraa aiemmin. Kävimme vielä viimeisenä iltana kasvattaja-Sarin luona hyvästelemässä, ja Sarikin sanoi, että noin kipeää bordercollieta ei hänkään ole ennen nähnyt. :-( Ei se silti ikävää poista, ei mitenkään... Aino tuhkattiin, ja Aino on haudattu mökkimme rantakiven juureen ensimmäisen koirakaverinsa Vekun viereen. Vekku ja Aino ehtivät aikanaan elää noin kolme kuukautta yhdessä ennen kuin oli pakko luopua Vekusta. Jotenkin on lohdullista ajatella, että ehkäpä nämä kaverukset kohtasivat "siellä jossakin".

Vekku ja Aino tammikuussa 2011.

Kiitos kaikille tsemppauksista, kun Aino sairastui epilepsiaan, sekä yhteydenotoista muuten. Ja lämmin kiitos kauniista sanoistanne ja osanotoistanne, kun Aino toukokuussa lähti luotamme. Kiitos kaikille niille, joihin tutustuin Ainon kautta. Yhteisiä, hyviä hetkiä oli monen monta. Nyt elää Aino vain muistoissamme. <3 

Ehkä vielä myöhemmin jaksan kerätä blogiin Ainosta otettuja kauniita kuvia, joita etenkin Sanni otti kymmenittäin. Tällä hetkellä tämän tekstin kirjoittaminen otti niin koville, että nyt en sitä jaksa tehdä.

Melkoisen tarkka tyttö

No niin. Kyllä se vaan niin on, että Aino tekee juoksut vain 5,5 kuukauden juoksuvälillä. Sunnuntaina 8.7. nimittäin alkoi Ainon kolmannet juoksut. Puolisen viikkoa ennen on Aino jo kovasti itseään putsaillut, mutta lauantaina kun tsekkasin, ei jäänyt vielä mitään paperiin. 

Nämä nyt ovat todennäköisesti Ainon viimeiset juoksut, sillä syksyllä olisi tarkoitus tyttö steriloida.

Ainon juoksut:

• 2.8.2011, Aino 8,5kk. Juoksu kesti noin 2 viikkoa
• 18.1.2012, Aino 14kk. Juoksu kesti noin 2 viikkoa
• 8.7.2012 , Aino 19,5kk.

Tunteiden vuoristoradassa

Blogin äkilliseen hiljentymiseen on syynsä. Toki minulla on ollut kiirettä työpaikan vaihdon ja muutenkin töiden takia, mutta silti suurempi syy hiljaisuuteen on ihan muualla. En oikein ole vielä osannut asiaa aiemmin kirjoittaa julki, sillä olen halunnut päästä tunteiden vuoristoradassa ensiksi loppusuoralle, ennen kuin olen ollut tähän valmis. Lisäksi tietysti on ollut tärkeää tavoittaa ensiksi lähimmät sukulaisten omistajat. No, nämä asiat alkavat olla hoidossa, joten nyt on bloginkin vuoro. Koska edelleen asia on vaikea kirjoittaa järjestelmällisesti ja tarpeeksi selkeästi auki, viime aikojen tapahtumat ovat päiväkirjan muodossa.

(c) Linda Toivonen

22.5.2012 klo 23.50

Ainon kanssa oli takana aivan tavallinen päivä. Illalla toki kävimme iltavuoroni jälkeen Annen ja Rokin kanssa oikein kunnon lenkillä Hiihtomaan pururadoilla, ja koirat kävivät uimassakin pitkät pätkät. Hauskaa oli nuorella parilla! Tulimme kotiin kymmen aikoihin, ja pienen hengähdyksen jälkeen annoin Ainolle iltaruoan. Aino oli kovin väsynyt, ja kävi tapansa mukaan sänkyni alle nukkumaan. Itse olin vielä valveilla, kun aloin itse ihmetellä kummallista ääntä. Ääni kuulosti ihan kuin vaimealta ja erittäin matalalta ukkosen jyrinältä. Mietin, että onpas kummallinen, kun Ainokin reagoi ääneen ja heräsi. Kuulosti siis siltä kuin Aino olisi tullut sängyn alta pois. Luulin Ainon jääneen lampun johtoon kiinni, koska lattian raapiminen jatkui. Hyppäsin sängystä alas, ja ehdin jo rauhoitella Ainoa äänellä. Katsoin sängyn alle ja huomasinkin, että Aino kouristelee erittäin rajusti ja on tiedottomassa tilassa. Sain Ainon revittyä sängyn alta pois, ja otin sen pehmeän maton päälle ja pidin sen verran paikallani, ettei Aino hakannut päätään lattiaan tai läheisiin huonekaluihin. Kouristelu kesti arviolta 1,5-2 minuuttia, jonka aikana Aino myös kuolasi voimakkaasti sekä pissasi alleen. Kohtauksen jälkeen Aino virkosi nopeasti. Aino makasi hetken paikallaan ja ihmetteli, oli selvästi tilanteesta hämmentynyt. Käytin Ainon hetken kuluttua ulkona pissalla, jonka jälkeen Aino meni takaisin nukkumaan, ja nukkui koko yön todella sikeästi. Seuraavana aamuna Aino oli täysin normaali iloinen itsensä, eikä kohtauksesta jäänyt mitään jälkioireita näkyviin.

3.6.2012 klo 6.00

Sain Ainon kaveriksi "poikakaverin" Rokin ensimmäistä kertaa yökylään. Tyypeillä oli tosi kivaa, illalla kävimme yhdessä metsälenkillä ja myöhemmin luokseni tuli kylään kavereita, ja muutama muu koira. Ainolla oli siis paljon aktiviteettia illalla, mutta ei kuitenkaan mitään normaalista poikkeavaa rasitusta tai stressiä. Heräsin tasan kuudelta sunnuntai aamuna siihen, että Aino ulisi. Ulina oli sydäntäsärkevää ulvomista, ja paikallistin Ainon olevan taas nukkumassa sänkyni alla. Heti jo olin lähes varma, mistä on kyse. Hyppäsin sängystä alas ja kurkkasin sängyn alle. Aino ei (enää) kouristellut, eikä ollut enää täysin tiedoton, mutta ei selvästi ollut myöskään tässä maailmassa täysin. Aino nousi samaan aikaan makaamaan "pystyyn", kun mä katsoin siihen päin, mutta Aino ei kuitenkaan suostunut tulemaan sängyn alta pois. Aino tuijotti minua jännällä katseella ja makasi paikallaan muutaman minuutin. Laitoin Rokin pois makkarista, jonka jälkeen vasta vähitellen sain Ainon sängyn alta pois. En uskaltanut ottaa Ainoa turkista avittaen aiemmin pois, koska Aino kun ei ollut täysin normaali, edes omasta koirastaan ei voi olla sataprosenttisen varma etteikö se saattaisi purra. Aino toki ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista aggressioa minua kohtaan normaalissa tilanteessa. Kun sain Ainon sängyn alta, huomasin että taas oli kuolaa ja pissaa tullut alle, eli kyseessä oli ilmeisesti tosiaan voimakas kramppauskohtaus myös tällä kertaa, heräsin vasta kohtauksen loppupuolella. Käytin Ainon suihkussa, jotta sain pissat ja kuolat pois, ja ihme kyllä sain vielä unen päästä uudelleen kiinni. Kun heräsin myöhemmin uudestaan, Ainolla oli taas hieman kuolaa kauluksessa, ja Ainon peti oli vähän märkä. En tiedä, oliko Aino saanut lievemmän kohtauksen vielä uudestaan, mihin en ollut herännyt. 

5.6.2012

Sain Ainolle lääkäriajan Eläinklinikka Tähteen Anu Kaistiselle. Kerroin Ainon kohtaushistorian ja lääkäri kyseli tietysti vielä enemmän taustatietoja. Lääkäri teki Ainolle ns. karkean neurologisen tutkimuksen (eli mitä pystytään tavallisella klinikalla tekemään), eikä niissä näkynyt minkäänlaista poikkeavuutta. Lisäksi Ainosta otettiin verinäytteet, jotka lähtivät Tampereelle laboratorioon tutkittavaksi. Eläinlääkäri ei halunnut vielä mitään varmaa sanoa, mutta valitettavasti hänkin vahvisti pahimmat epäilymme - suurimmalla todennäköisyydellä Ainolla on primaari epilepsia eli epilepsia, jolle ei löydy selitystä. Jäimme kuitenkin odottamaan labratuloksia, sillä toinen epäily oli myös Addisonin tauti tai jonkinlainen kaliumin epätasapaino. Saimme kuitenkin mukaan diatsepam -peräruiskereseptin, joka tulee laittaa heti kohtauksen alkaessa. Näillä pyritään katkaisemaan mahdolliset kohtauskierteet, eli tilanteet että kohtuksen jälkeen hetken päästä tulee toinen kohtaus perään.

8.6.2012

Perjantai 13. päivä, vaikka olikin vasta kahdeksas. Ainon labratulokset tulivat, eikä niissä ollut minkäänlaista poikkevuutta, joilla pystyttäsiin selittämään kohtaukset. Tätä osasin pelätä, mutta toisaalta olin tähän ehtinyt jo varautua. Niinpä kävin puolen päivän aikaan hakemassa eläinklinikalta Barbivet 60mg -lääkereseptin, ja masentunein mielin lähdin hakemaan apteekista epilepsialääkitystä Ainolle. Lääkitys on ainakin aluksi kahdesti päivässä 45mg (eli 3/4 tablettia aamuin illoin), ja annoskokoa katsomme myöhemmin, kunhan näemme miten kohtaukset saadaan kuriin. Jos mitään poikkeavaa ei esiinny, Ainolla on kontrolli syyskuun kieppeillä.

No niin, nyt se on sitten kirjoitettu. Koko kuuden viikon kamaluus ja suru. Jos ei toisin joskus tulevaisuudessa voida todistaa, Ainolla on idiopaattinen(?) epilepsia. Tottakai ensimmäisen kohtauksen jälkeen oli toiveena, ettei toista enää koskaan tulisi. Noin viikko ensimmäisen kohtauksen jälkeen aloin taas päästä normaalista rytmistä kiinni, ja jo unohtelinkin koko asian, kunnes tuo toinen kohtaus tuli. Koska kohtaukset tulivat näin lyhyellä välillä (noin kaksi viikkoa), ei asiassa hirveästi epäselvyyttä ollut. On ilmeisen tyypillistä, että jos kohtaukset tulevat näin pienellä välillä, lääkitys aloitetaan mahdollisimman pian, jotta mahdollinen kohtauskierre saadaan katkaistua niin pian kuin mahdollista. Nyt Aino on ollut lääkityksellä neljä viikkoa, eikä onneksi ainakaan toistaiseksi ole ainuttakaan kohtausta ollut. Aino oli lääkityksen aloittamisen jälkeen hetken aikaa hieman normaalia väsyneempi, mutta nyt on onneksi väsymys hävinnyt, ja Aino on aivan oma itsensä. :-) Olemme käyneet muutamia kertoja agilityssa, ja joitain pieniä tokojuttujakin olemme tehneet. Pääosin Aino on tosin ollut vanhempieni kanssa mökillä nauttimassa kesästä. Aino saa siellä päivät uida ja juosta, ja olla aamusta iltaan ulkona. Ehkä parempaa ei Aino ainakaan tiedä. 

Rehellisesti sanottuna on pakko myöntää, että kyllä mulla on treenimotivaatio karissut pohjamutiin asti tämän jälkeen. Tottakai Ainon itsensä takia jatkamme harrastuksia edelleen, mutta kieltämättä esimerkiksi agilityssa suurin tavoitteellisuus vaihtui ajatukseen koiran aktivoinnista ja "hömpöttelystä", ja varmasti toko vaihtuu osittain temppuiluksi ja hauskanpidoksi. Missään nimessä Aino ei jää vain kotimupeksi - ei tämän tyyppisen koiran pää kestä vain viikosta toiseen kotona olemista - mutta kyllähän se tosiasia on, että moni asia siitä huolimatta harrastusrintamalla muuttuu. On harvinaista, että koiralta saadaan tiputettua lääkitystä pois, joten Aino on dopingsääntöjen takia koko lääkityksen ajan kilpailukiellossa. Luonnollisesti agin, tokon ja pk-puolen lisäksi myös Ainon näyttelyt ovat nyt ainakin Suomessa näytelty, enkä toisaalta oikein näe syytä lähteä enää myöskään ulkomaille, kun mahdollisilla titteleillä ei ole mitään virkaa. Aino tullaan myös kesän ja kolmansien juoksujen jälkeen steriloimaan, sillä myös hormonitoiminnan muutokset voivat aiheuttaa epileptisia kohtauksia. Kyllähän tämä on masentavaa. Vaikka Aino on koirana aivan yhtä rakas kuin ennen sairastumista, silti kun on asennoitunut siihen, että minulla on tulevaisuudessa hieno harrastuskoira lajiin kuin lajiin, tuntuu kuin matto lähtisi jalkojen alta. Toisaalta myös tuntuu, että Vekun jättämät arvet ja repeytyivät taas auki, ihan kuin eläisi samaa tilannetta uudestaan, vaikka sairaus onkin eri. Mutta on vain epäreilua, että aina tulee joku lyömään kasvoille, kun on saanut harrastusten syrjästä hieman kiinni. Viimeksi meni se parhaassa iässä oleva kisakoira, nyt sitten meni nuori koira, josta piti tulla se kisakoira. Onneksi Aino on kuitenkin nyt kunnossa ja sentään mun kaverina arjessa! Toivon, että tauti saadaan pidettyä kurissa, ja Ainosta ei tarvitse ainakaan sen takia luopua ennen aikojaan. 

Itkuhan tässä tuli. Ja takki on tyhjänä. Ihmeen koville tämä otti vieläkin...

Aino toukokuussa 2012

Aino MH-kuvauksessa (vain tulokset)

Ainon MH-kuvaus oli tänään Ikaalisissa. Valitettavasti en ehdi nyt kirjoittaa mitään omia ajatuksiani ylös, sillä aamuyöstä on lähtö Joensuun näyttelyyn, mutta päivitän blogin MH:n osalta paremmin joko huomenna tai ensi viikolla. Tässä kuitenkin Ainon kuvauslomake, punaisella luonnollisesti Ainon reaktiot. Alla on myös video koko testistä, ja videon lopussa tuomarin kommentit. Pääpiirteissään ei mitään yllätyksiä, paitsi se, että Aino ei lähtenyt saaliille. Mutta näistä enemmän myöhemmin. Kuvaajina testissä oli Marina Bast ja Irene Puputti. Testinohjaajana Pirjo Kelloperä.

1a. KONTAKTI Tervehtiminen	Torjuu kontaktia, murisee tai yrittää purra	Välttää kontaktia, väistää	Hyväksyy kontaktin vastaamatta siihen, ei väistä	Ottaa itse kontaktia, tai vastaa siihen	Mielistelevä kontaktin otossa, hyppii, vinkuu, haukkuu jne.
1b. KONTAKTI Yhteistyö	Ei lähde vieraan ihmisen mukaan / Ei kokeilla	Lähtee mukaan haluttomasti	Lähtee mukaan halukkaasti, ei ole kiinnostunut TO:sta	Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta	Lähtee mukaan hyvin innokkaasti, erittäin kiinnostunut TO:sta
1c. KONTAKTI Käsittely	Torjuu murisemalla, ja/tai yrittää purra	Väistää tai hakee tukea ohjaajasta	Hyväksyy käsittelyn	Hyväksyy ja ottaa kontaktia	Hyväksyy ja vastaa liioitetulla kontaktilla
2a. LEIKKI 1 Leikkihalu	Ei leiki - ei osoita kiinnostusta	Ei leiki - osoittaa kiinnostusta	Leikkii - aktiivisuus lisääntyy / vähenee	Leikkii, aloittaa nopeasti ja on aktiivinen	Leikkii, aloittaa hyvin nopeasti ja on hyvin aktiivinen
2b. LEIKKI 1 Tarttuminen	Ei tartu esineeseen	Ei tartu, nuuskii esinettä	Tarttuu viiveellä tai etuhampailla	Tarttuu heti koko suulla	Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista
2c. LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu	Ei tartu esineeseen	Tarttuu viiveellä - irrottaa / pitää, ei vedä vastaan	Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan / Korjailee otetta	Tarttuu heti koko suulla, vetää vastaan kunnes TO irrottaa	Tarttuu heti koko suulla, vetää tempoo, ravistaa - kunnes TO irrottaa
3a. TAKAA-AJO	Ei aloita	Aloita, mutta keskeyttää	Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista	Aloittaa kovalla vauhdilla, päämäärähakuisesti - jarruttaa saalille	Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille
	Ei aloita	Aloita, mutta keskeyttää	Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa koko matkan saalista	Aloittaa kovalla vauhdilla, päämäärähakuisesti - jarruttaa saalille	Aloittaa heti kovalla vauhdilla juosten saaliin ohi, voi kääntyä saaliille
3b. TARTTUMINEN	Ei kiinnostu saaliista / Ei juokse perään.	Ei tartu, nuuskii saalista	Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä	Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa	Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan väh. 3 sek
	Ei kiinnostu saaliista / Ei juokse perään.	Ei tartu, nuuskii saalista	Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä	Tarttuu heti saaliiseen, mutta irrottaa	Tarttuu heti saaliiseen, pitää sitä suussaan väh. 3 sek
4. AKTIVITEETTITASO	Tarkkailematon, kiinnostumaton, passiivinen	Tarkkailevainen, rauhallinen, voi istua, seistä tai maata	Tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja	Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen	Toiminnot vaihtelevat nopeasti osion aikana / Rauhaton koko ajan
5a. ETÄLEIKKI Kiinnostus	Ei kiinnostu avustajasta	Tarkkailee avustaa, välillä taukoja	Kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja	Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä	Erittäin kiinnostunut avustajasta, toistuvia lähtöyrityksiä
5b. ETÄLEIKKI Uhka/aggresssio	Ei osoita uhkauseleitä	Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. osassa	Osoittaa yksittäisiä (1-2) uhkauseleitä osion ensim. ja toisessa osassa	Osoittaa useampia uhkauseleitä osion ensim. osassa	Osoittaa useampia uhkauseleitä osion ensim. ja toisessa osassa
5c. ETÄLEIKKI Uteliaisuus	Ei saavu avustajan luo	Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo	Saapuu piilossa olevan puhuvan avustajan luo	Saapuu avustajan luo epäröiden tai viiveellä	Saapuu avustajan luo suoraan ilman apua
5d. ETÄLEIKKI Lekkihalu	Ei osoita kiinnostusta	Ei leiki, osoittaa kiinnostusta	Leikkii - voi tarttua varovasti, mutta ei vedä	Tarttuu, vetää vastaan, voi irrottaa ja tarttua uudelleen	Tarttuu, vetää vastaan ei irrota
5e. ETÄLEIKKI Yhteistyö	Ei osoita kiinnostusta	Kiinnostuu, mutta keskeyttää	On kiinnostunut leikkivästä avustajasta	Kiinnostunut leikkivästä sekä passiivisesta avustajasta	Houkuttelee myös passiivista avustajaa leikkimään
6a. YLLÄTYS Pelko	Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti	Kyykistyy ja pysähtyy	Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista	Pakenee enintään 5m	Pakenee enemmän kuin 5 metriä
6b. YLLÄTYS Puolustus/aggressio	Ei osoita uhkauseleitä	Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä	Osoittaa useita uhkauseleitä	Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä	Osoittaa useita uhkauseleitä ja hyökkäyksiä, voi purra
6c. YLLÄTYS Uteliaisuus	Menee haalarin luo kun se on laskettu maahan / Ei mene ajoissa	Menee haalarin luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa	Menee haalarin luo kun ohjaaja seisoo sen edessä	Menee haalarin luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin	Menee haalarin luo ilman ohjaajan apua.
6d. YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko	Ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä	Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla	Pieni niiaus tai nopeuden vaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen	Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla	Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla
6e. YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus	Ei osoita kiinnostusta	Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla	Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla	Puree laitetta tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee	Puree laitetta tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla
7a. ÄÄNIHERKKYYS Pelko	Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti	Kyykistyy ja pysähtyy	Väistää kääntämättä pois katsettaan	Pakenee enintään 5m	Pakenee enemmän kuin 5 metriä
7b. ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus	Ei mene katsomaan	Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa	Menee räminälaitteeen luo kun ohjaaja seisoo vieressä	Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja on edennyt puoliväliin	Menee räminälaitteen luo ilman apua
7c. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko	Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä	Pieni niiaus tai liikkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla	Pieni niiaus tai nopeuden vaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen	Niiaus tainopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla	Voimakas pelko, voi lisääntyä jokaisella ohituskerralla
7d. ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus	Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan	Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta yhdellä ohituskerralla	Pysähtyy, haistelee tai katselee laitetta väh. kahdella ohituskerralla	Puree laitetta tai leikkii sen kanssa, kiinnostus vähenee	Puree laitetta tai leikkii sen kanssa väh. kahdella ohituskerralla
8a. AAVEET Puolustus/aggressio	Ei osoita uhkauseleitä	osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä	Osoittaa useita uhkauseleitä	Osoittaa useita uhkauseleitä ja muutamia hyökkäyksiä	Osoittaa uhkauseleitä ja useampia hyökkäyksiä
8b. AAVEET Tarkkaavaisuus	Yksittäisiä vilkaisuja ja sen jälkeen ei kiinnostusta / Ei kiinnostu lainkaan	Katselee aaveita silloin tällöin	Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista	Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja	Tarkkailee molempia aaveita koko osion ajan
8c. AAVEET Pelko	On ohjaajan edessä tai sivuilla	On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, pientä välimatkanottoa	On enimmäkseen ohjaajan edessä tai sivulla, vaihtelee paon ja kontrollin välillä	On enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä	Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta / Pakenee
8d. AAVEET Uteliaisuus	Menee katsomaan, kun ohjaaja on ottanut avustajalta hupun pois / Ei mene ajoissa	Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa	Menee katsomaan, kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä	Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleenväliin	Menee katsomaan ilman apua
8e. AAVEET Kontaktinotto aaveeseen	Torjuu kontaktia / Ei mene ajoissa	Hyväksyy avustajan tarjoaman kontaktin, mutta ei vastaa siihen	Vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin	Ottaa itse kontakita avustajaan	Innostunutta kontaktinottoa avustajaan, esim. hyppii tai vinkuu
9a. LEIKKI 2 Leikkihalu	Ei leiki - ei osoita kiinnostusta	Ei leiki - osoittaa kiinnostusta	Leikkii - aktiivisuus lisääntyy / vähenee	Leikkii - aloittaa nopeasti ja on aktiivinen	Leikkii - aloittaa erittäin nopeasti ja on hyvin aktiivinen
9b. LEIKKI 2 Tarttuminen	Ei tartu esineeseen	Ei tartu, nuuskii esinettä	Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampilla	Tarttuu heti koko suulla	Tarttuu heti, nappaa esineen vauhdista
10. AMPUMINEN	Ei häiriinnyt, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön	Häiritsevyys lisääntyy leikin / passiivisuuden aikana, sen jälkeen välinpitämätön	Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms, mutta palaa leikkiin / passiivisuuteen	Keskeyttää leikin / passiivisuuden, lukkiutuu yleisöä, laukauksia tms kohden, ei palaa leikkiin / passiivisuuteen	Häiriintynyt, pelokas / Yrittää paeta / Ohjaaja luopuu ampumisesta

Tampere KV

Lauantaina matkasimme Tampereelle koiranäyttelyyn Ainon kanssa. Tuntuu, että meillä on nyt ollut pitkän aikaa joka toinen viikonloppu jokin näyttely, ja sama meno jatkuu vielä itse asiassa toukokuun loppuun, kun silloin on Joensuun kansainvälinen. :-) Sitten tuleekin pieni näyttelyhuili, seuraava saattaa Ainolle olla vasta kesäkuun lopussa Mikkelissä. Tosin mihinkään en ole kyllä Ainoa nyt ilmoittanut. 

Tampereella meillä oli matkaseurana Saana, Sohvi-partis ja muutama silkkiterrieri, sekä Ainon matkaseura Latvian reissulta, eli Vilma ja Reino-snautseri. ;-) Olimme hyvissä ajoin ennen kehää näyttelypaikalla, ja päätin kunnolla lämmitellä Ainon ennen kehään menoa, koska emme ehtineet kotopuolessa kunnon aamulenkille, ja Aino oli kököttänyt autossakin. Lämmittely oli ahtaassa hallissa vähän haastavaa, kun siellä alkoi olla jo melko ahdasta, mutta kohtuullisesti pääsin Ainon kanssa kuitenkin juoksentelemaan reunoja pitkin. Aino oli heti aamusta asti tosi rennolla fiiliksellä, eikä se lämmittelynkään aikana yhtään pörhistellyt häntäänsä ylöspäin, vaan ravasi tosi kauniisti muista välittämättä eteenpäin. Menimme junnunarttujen aikana jo odottelemaan kehän laidalle, ja samalla Aino pääsi vähän tutustumaan nuorten luokan muihin narttuihin, jotta niillekään ei tarttisi isotella kehässä. Oli kyllä ilo huomata, että Aino esiintyi Tampereella kanssani todella kauniisti, ja häntä pysyi siististi alhaalla koko ajan. Vähän oli yksilöarvostelussa juoksu kiireistä (Aino painaa mun kanssa herkästi pään alas ja painaa hihnalle), ja seistessä pikkasen steppaili, mutta pääosin kaveri esiintyi kivasti. Toivon, että Aino vihdoinkin alkaa rauhoittua, eikä sitä tarvitsisi enää niin kovasti komennella kehässä. 

Tuomari oli tanskalainen Tomas Rohlin, joka sanoi Ainosta seuraavaa:

"22 months. Nice type, big girl. Nice head shape, good skull and muzzle. Beautiful dark eye, flexible ears. Good neck. Good bone and ribcage. Would like better angulations in front, good behind. Good tail. Very good coat texture. Moves well in side and behind, but would like more efficiency. Should be stronger in front. Excellent temperament."

Ihan oli mukava ja pääosin kyllä täysin koiran näköinen arvostelu, joskin tuomari kuuli Ainon iän täysin väärin, neitohan on tosiasiassa vasta 18kk. Tuomari kysyikin suomeksi koiran ikää, ja vastasin takaisin suomeksi "kahdeksantoista kuukautta", mutta taisi olla suomen kielen ymmärtämisessä vielä hieman puutteita. ;-) Aino sijoittui viiden koiran nuorten luokassa toiseksi ERInomaisella, mutta valitettavasti kukaan ei saanut SA:ta. Tulos siis NUO ERI2. Aino pääsi lisäksi Pikkupaimenen kasvattajaluokkaan, joka oli Ainoana kasvattajaluokkana ensimmäin KP:n kanssa, mutta ryhmää ei päästy esittämään isoon kehään.

Eilen kävin Ainon kanssa ensimmäistä kertaa pyöräilemässä. Vähän pelkäsin, että mitähän siitä mahtaa tulla, ja ajattelin lähteä pururadalle, jotta saan pidettyä Ainon irti. Pyöräily meni kuitenkin tosi kivasti, ja se onnistui ihan hihnassakin hienosti! Ainolla oli toki kuonopanta päässä, että pääsin hallitsemaan sitä paremmin, eikä Aino vahingossakaan säntäisi pyörän alle. Mutta hyvin neiti kunnioitti pyörää, ja loppupeleissä menimme lähes koko lenkin (noin 5km) hihnassa, jotta sain Ainon pidettyä ravilla. Pari pätkää Aino sai juosta myös vapaana, jolloin se spurttaili kunnon laukalla eteenpäin. Matkalla oli onneksi syviä vesilätäköitä, joista Aino sai käydä juomassa välillä. Taidamme ruveta pyöräilemään enemmänkin, josko myös sillä saisin Ainon liikkeisiin enemmän tuomarin kaipaamaa "tehoa".

Illalla vein Ainon Karon ja Mila-sukulaistytön luokse viikoksi hoitoon. Itse lähdin tänä aamuna aikaisin Hämeenlinnan (viimeinen opiskelupäivä siellä!) kautta Järvenpäähän, ja keskiviikkona lähden nauttimaan keväisestä ja toivottavasti aurinkoisesta Pariisista. Aino saa siis koko viikon olla hoidokkina ja seuraneitinä. Karo lupaili käydä mahdollisesti ainakin tokoa vähän treenailemassa myös Ainon kanssa. Toivottavasti teini osaa olla nätisti. :-)

Tässä vielä lopuksi lauantaina monta tuntia kehän jälkeen kuvattu video Ainosta. En ajatellut aluksi julkaista tätä, mutta koska mulla ei ole näyttelystä mitään kuvaa Ainosta, laitan tämän nyt kuitenkin tänne. Videolla Aino ei liiku hyvin, koska se on taas ollut nukkumassa monta tuntia, mutta sentään kaunis rakenne muuten näkyy. Täytyy katsoa, jos joskus toiste saisimme kuvattua paremman liikepätkän näytille.

Viime päivien kuulumiset

Kuva, joka saa minut hymyilemään. Maailman kaunein Aino 9.5.

Olemme olleet Ainon kanssa alkuviikon ma-to reissun päällä Hämeenlinnassa. Mulla on ollut kevään viimeisiä opintoja, ja olemme majoittautuneet kavereiden nurkkiin kolmeksi yöksi. Maanantaina lähdin aamulla viiden aikaan ajelemaan Jyväskylästä, ja iltapäivästä siirryimme Tervakoskelle Kirsin ja nahkacollieiden Hupin (Vekun tyttö) ja Sintin luokse. Sieltä siirryimme tiistaista tämän päivän iltaan Sarin ja Sella-nahkan luokse majoittautumaan. Treenaamista emme kuitenkaan unohtaneet tällä Hämeen reissulla, vaan pari jälkeä tuli tehtyä.

Maanataina tein Ainolle päivällä jäljen Hämeenlinnan Prisman viereiselle nurmikentälle. Jälki oli jonkun sata metriä, laitoin sinne kaksi keppiä (noin puoleen väliin ja loppuun), enkä nyt pistänyt nameja ollenkaan tueksi. Annoin vielä jäljen vanheta tunnin, kun kävin siinä välissä syömässä. No joo, liian vaikeaa ja liian vaikeat olosuhteet... Olisi varmaan pitänyt edes alkuun pistää Ainoa helpottamaan vähän nameja tai jotain, koska koko homma lähti ihan lapasesta. Aino oli jotenkin ihan kuutamolla, sillä ei ollut hajuakaan, mitä sen pitäisi tehdä. Jossain jäljen tuntumassa se "pakottamalla" kulki, mutta nenä meinasi olla ilmassa ja mielenkiinto muualla. Vasta ihan lopussa löytyi rytmi, ja Aino jäljesti viimesen kaaren ja löysi loppukepille, jonka se ilmaisi hyvin. Tästä jäi kyllä ihan suivaantunut olo, kun aattelin, että eikö tästä jäljestämisestä enää mitään tule. Tein sitten tallomattomalle nurmelle varmaan n. 100m aivan luotisuoran jäljen, jonne pistin avuksi sinne tänne nameja ja kolme keppiä. Se meni onneksi tosi hyvin. Nyt Aino oli jo mukana, meni tosi siivosti nenä maassa ja teki töitä. Nameja toki söi, ja ne auttoivat, mutta siitä huolimatta myös kepit löytyivät ja Aino ilmaisi ne hyvin. Palkkasin ilmaisuista ekaksi namilla maahan ja siitä vapautin vähäksi aikaa lelulle leikkimään. Onneksi saatiin tämä suora, helppo pätkä tehtyä, niin mullekin jäi ihan hyvä mieli. Ja koira varsinkin oli tyytyväinen.

Illalla kävimme tokoilemassa Tervakoskella eräällä nurmikentällä. En ole tokoa tehnyt Ainon kanssa aikoihin, ja se kyllä näkyi. Aino meinasi häärätä ja kontakti olla hukassa. Kirsin kanssa vähän asiasta juttelimme, ja Kirsi totesi sen, mitä olen jo itsekin miettinyt: mulla on kyllä täysi lupa huomauttaa Ainoa jo vähän lujemminkin siitä, kun se vaan tsekkailee omiaan ja häärää mitä sattuu. Se on selvästi oppinut käyttäytymismallin, että kun otan sen sivulle, se rupeaa tutkimaan katseellaan ympäristöään. Teimme sitten ihan kontaktiharkkaa, jossa huomatin joko sanallisesti tai ihan fyysisesti (nätisti!) siitä, jos se rupesi katsomaan muualle, ja kun kontakti pysyi minussa, tietysti reilusti palkattiin. Nyt vaan siis ihan perinteistä alkeisharkkaa kontaktin pitämiseen, ja reilu kertominen koiralle, jos tekee väärin. Aino sen hyvin kestää, ja kontakti kyllä paranikin huomattavasti, kun oikeasti vaadin enkä vain pyytänyt. Aino siis yrittää viedä 6-0, ehkä mä sain nyt jo yhden erän itselleni. ;-) Lisäksi tehtiin vähän noutoja ja hyppyä ja loppuun ns. pentuluoksetuloja. Luoksarit olivat tosi hyviä. Ekassa palkkasin suoraan leluun ja toisessa otinkin Ainon ihan lopussa eteen istumaan. Ensimmäistä kertaa Aino vähän jopa törmäsi! Ei toki positiivinen asia sekään, mutta tässä luoksetulo-"ongelmassa" kieltämättä tällä hetkellä erittäin mieleinen. Enempää ei näitä otettu (Kirsi siis piti Ainoa kiinni ja mä hihkuin ja innostin, joten ei tätä onnistumista voi vielä verrata "normaaliin" luoksariin, ettei vaan mennä takapakkia taas. Oli kyllä kaikesta huolimatta kiva tokoilla, ja nyt täytyy vaan jaksaa keskittyä siihen, että tokossakin homma on mun ja Ainon yhteistä kivaa, ei sitä, että Aino saa päättää suunnan ja vauhdin ja mä sitten houkuttelen sitä, että "tekisitkö mun kanssa jotain, jookos?" :-D

Tervaniemen hieno nurmikenttä, minne oli hyvä tehdä jälki!

Tiistaina kävimme aamulla Kirsin ja koirien kanssa puolentoista tunnin metsälenkillä, jonka jälkeen lähdin suuntaamaan Hämeenlinnaan. Päätin käydä Tervaniemen suunnalla tekemässä upealle nurmikentälle jäljen. Tervakoski on kyllä kiva paikka, kun siellä on vihreitä nurmia joka paikassa, jonne voi hyvin jälkiä ajaa. Nyt tein pidemmän jäljen (unohdin tosin laskea askeleet, mutta veikkaan pituudeksi noin 300m, koska loppusuora oli noin kolmasosan koko jäljestä), jonne laitoin vähän avuksi nameja, mutta ei niitä mitenkään hirvittävää määrää ollut. Lisäksi pistin kolme keppiä. Merkkasin jälkeä itselleni, kun vähän pelkäsin, että Aino on taas ihan hukassa. Nyt en kyllä jälkeä vanhentanut kuin ihan sen verran, että aluksi taas pelattiin vähän yhdellä kepillä. Lähetin Ainon jäljelle noin kymmenen metrin päästä, ja nyt kun oli nameja tukena alussa, niin Aino lähti heti nätisti jäljen suuntaan, eikä takajäljelle. Nyt oli Ainon työskentely tosi tarkkaa, vähän tosin ainakin yhdessä kulmassa veti kulman pitkäksi, mutta palasi heti jäljelle. Kepit ilmaisi tosi kauniisti, joista palkkasin namilla ja lelulla. Loppusuoralla namit (ehkä viisi kappaletta koko pätkällä), koska Aino jäljesti suoran todella intensiivisesti, ja namit tavallaan keskeyttivät työskentelyn. Mutta siitä huolimatta, että jäljellä oli vielä apuja, homma alkoi näyttää siltä, miltä oikeasti sen pitäisi. Tästä jäi hyvä mieli! Käytinkin Ainon Tervaniemen uimarannalla polskuttelemassa oikein kunnolla, ja Ainohan ui. Sain Ainoa ihan kivasti vielä uitettua, kun rannalla oli pidempi laituri, mitä pystyin kävelemään ja Aino ui sitä sitten ympäri. 

Vesipeto

Keskiviikko oli treenien suhteen lepopäivä, mutta tänään oli sitten pitkästä aikaa agilityn vuoro. Kerrankin pääsin koulutukseen, tai ylipäätään edes ehdin hallille. Treenien aiheena oli juokseminen. Aloitimme treenit poikkeuksellisesti niin, että me ohjaajat juoksimme ensiksi kenttää muutamia kertoja ympäri, ja sitten otimme vielä viestin 3 vs. 3 joukkueissa. :-D Rata oli siinä mielessä helppo, että siellä ei ollut mitään sen suurempia kommervenkkejä tai kohtia, missä olisi tarvinnut erikoisempia ohjauskuvioita. Mutta en kyllä muuten sanoisi rataa helpoksi. Ainakin mä itse tunaroin siellä oikein urakalla. Olen sen verran vähän tehnyt Ainon kanssa ratatreeniä, etten vielä tunne koiraa tarpeeksi hyvin. Ja sitten kun itse yritän keskittyä ohjaamiseen (eli pääsemiseen oikealta esteeltä seuraavalle ;-)), saatan unohtaa koiran johonkin tai sitten en vaan nuorta ja varsin kokematonta koiraa saata tarpeeksi pitkälle, vaan oletan sen irtoavan. Virheitä tein paljon, ja rankkaa oli (mulla on nyt ihan rapakunto selvästi, onneksi ihan kohta alkaa työmatkapyöräily!) ja jalat ovat kyllä nyt aika lailla jumissa. Mutta vaikka sähläsin urakalla, eikä päästy ratoja oikein ehjänä maaliin, kaiken kaikkiaan oon silti tosi tyytyväinen. Aino ensinnäkin hyppäsi kohtuullisen siististi tänään 40cm rimat, ja koira oli muutenkin jotenkin iskussa. Kepit olisi tosin ollut syytä kerrata yksittäisenä esteenä ennen radalle menoa, koska ohjureista huolimatta oli liikaa vauhtia ja niissä tuli virheitä. Rengas sitä vastoin on tosi hieno ja varma! Muutenkin Ainon meno on jotenkin ihanaa, vaikka mä en meinaakaan sen mukana mitenkään ehtiä. Kyllä tuosta otuksesta vielä jonakin päivänä tulee hyvä, vaikka vielä on tosi pitkä matka siihen pisteeseen. :-) Koostin treeneistä videon, mutta ohjaajan nolostelun takia sieltä on aika paljon virheitä editoitu pois. Ja silti niitä siellä on, joten voitte vain kuvitella, mitä kaikkea mä olen säätänyt! Yrittäkää olla tuntematta myötähäpeää. Koira oli kuitenkin hyvä, siitä ei pääse mihinkään.

Kadonneen jälkikoiran metsästys

Mitä on talven aikana tapahtunut mun pienelle, äärettömän taitavalla jälkikoiralle? Viime syksynä homma luisti todella upeasti, Aino ajoi jo pitkää jälkeä huolella, ilmaisi kepit tarkasti ja oli muutenkin tosi pätevän oloinen. Nyt en ehkä voi ihan samaa sanoa, kun ollaan kevään ekoja treenejä tehty. 

Ihan ensimmäinen treeni oli eilen. Ajoin Seppälään Lindströmin ja Keittiö-Jätin väliin olevalle ruohokentälle jonkinlaisen jäljen. Muutamia namipätkiä ja kaksi keppiä. Ei pitkä pätkä, mutta kuitenkin sopiva. Aloitin kuitenkin kevään ekat jälkihommat keppien muistuttamisella. Heittelin nurmelle keppiä ja innostin Ainoa kepeille. Alkuun se yritti tarjota suuhun ottamista, sen jälkeen maahanmenoa ja sitten se olikin vähän epävarma, mitä se tekee. Katsoin pari kertaa, että mitä Aino itse yrittää kepille tarjota, kunnes totesin ettei se todella tiedä, mitä sen pitäisi, ja muistuttelin että esim. maahan meneminen on oikein hyvä juttu. Innokkaasti Aino siinä kepeillä pelasi, joista palkkasin ensin namilla maahan ja sen jälkeen vielä leikittiin patukalla perään. Lähdin hyvillä mielin jäljelle, josta Aino lähti tosi taitavasti liikkeelle, mutta yht'äkkiä tapahtui jotain, ja Aino sai hirveän nikottelukohtauksen. Aino vain nikotteli ja nikotteli (vähän kuin koirien närästystä), ja sen jälkeen se ryntäsi ruohomättäälle ja rupesi syömään ruohoa. Annoin Ainon rauhoittua, ja sitten yritettiin vielä jatkaa jälkeä, mutta pikkuneidillä oli vain tosi paha olo, joten mun oli luovutettava ja vietävä tyyppi autoon. Tuo nikottelu jatkui vielä kotiin asti ja vähän aikaa sielläkin, en ymmärrä mistä se johtui. Mutta toki koiralle ei siitä vihainen voinut olla, eihän se itse sille mitään voi, jos tuli paha olo. 

Tänään kävin iltasella ajamassa meidän läheisen Shellin kylmäaseman viereiselle nurmikolle jäljen. Kolme kulmaa ja kaksi keppiä. Helppo jälki, jossa vielä siellä täällä nakkeja tukena. Pituutta ei ollut kovin paljoa. Aino lähti hyvin, mitä nyt lähetyksessä yritti lähteä takajäljelle (lähetin sen n. 90 asteen kulmassa ehkä 10m päästä jäljestä etsimään), mutta kun pääsi oikeaan suuntaan, homma lähti tosi lupaavasti liikkeelle. Meinasin tosin itse vetää Ainoa jäljeltä pois, kun mun mielestä se meni eri kohdasta. Mutta idiootti omistaja tajusi sitten, että hyvä koira vetää ihan oikein eteen päin... Tyhmä minä. Kulmat menivät siististi, mutta ekan kepin ryykäsi suoraa yli, koska itse jäljestäminen oli paljon hauskempaa. Olin vielä ennen jäljelle menoa taas käynyt leikkimässä kepeistä. Aino oli ihan innoissaan, kun saatoin heti maahanmenosta palkata sen leluun, ja homma vaikutti lupaavalta. No, nappasin kyllä Ainon takaisin päin ja sitten se ilmaisi kepin. Siitä jatkettiin jälki loppuun, itse jäljestys oli taas tasaisen varmaa ja mun mielestä mukavan tarkkaa (ei tsekkaa ihan joka askelta, mutta metsässä nyt ei ihan askel askeleelta tartte kävellä, joten annan sen anteeksi myös nurmella), mutta jäljen lopusta pyyhkäsi taas kepin yli ja jatkoi siitä, mistä itse loikkasin jäljeltä pois. Itse olin ihan kysymysmerkkinä, että mitä ihmettä on Ainon loistavalle ilmaisulle tapahtunut?! Ei se ennen pyyhkinyt kepeistä yli, mutta nyt on selvästi jäljen ajaminen paljon kivempaa.

Tämä jäi vaivaamaan, joten jonkun tunnin päästä kävin Seppälän hautausmaan parkkipaikkojen ruohikolle tekemässä kolme lyhyttä pätkää, jotka kävelin ihan normaalisti ilman namien laittamista ja taas löin päähän kepit. Käytiin taas nurtsilla eka pelaamassa kepeillä, ja Aino oli taas kepeistä ihan intona! En ymmärrä, että tuo keppileikki on siitä tosi kivaa, mutta jäljellä unohtuu, että ne voisivat sielläkin olla kivoja juttuja. Keppileikistä vein Ainon ekalle pätkälle, jossa se kepin luona ekaksi pysähtyi, sen jälkeen katsoi minua ja jatkoi taas matkaansa! Pysäytin Ainon, jonka jälkeen se kävi ilmaisemassa kepin. Palkkasin siitä toki reippaasti, oikein hihkuin ja kehuin, kun se keppi löytyi. Siitä siirryttiin seuraavalle pätkälle. Siinä Aino jäljestikin huonosti, alussa haahuili vaan, mutta löysi kuitenkin rytmin ja sitten löytyi myös keppi, jonka ilmaisi hyvin. Superpalkka (leikkiminen), otin Ainolta hetkeksi valjaatkin irti, annoin sen rallattaa ja fiilistellä, ja hihkuin vähän mukana. Sitten taas homma rauhalliseksi ja viimeiselle pätkälle. Siinä oli jäljen pätkällä pari polun ylitystä. Ekasta meinasi lähteä väärää jälkeä, mutta jatkoi eteenpäin ja toisen ylityksen kohdalla nosti nenän maasta, mutta jatkoi kuitenkin taas omalle jäljelle. Nyt taas löytyi keppi hyvin ja ilmaisu onnistui. Taas bileet pystyyn ja koira sai lelun kanssa rällättää, kunnes lähdettiin pois.

Kotona tein vielä kotipihassa, paikassa, jossa en itse ole kävellyt, pari pätkää, että käskin Ainon paikkamakuuseen ja kävelin vähän ja vein kepin, jonka jälkeen Aino sai pienen pienen pätkän jäljestää (eli ehkä 10-15m) ja sieltä löytyi keppi, mistä leikittiin. Näitä kolme, ihan leikkimisen piikkiin nämä menivät. Mutta ihan fine.

Nyt oon vähän hämmentynyt, että miten Ainon jäljestyshalu on nyt ihan ajanut keppien yli. Mietin, että tekisinkö nyt Ainolle pelkkää jälkeä, jossa ei ole välikeppejä ollenkaan, että laitan vain päihin kepin, josta tulee superpalkka? Vai teenkö erikseen vain keppitreeniä? Vai teenkö jälkeä, missä on monta keppiä? Jotenkin tuntuisi musta ehkä järkevimmältä, että tekisin minkä mittaista jälkeä nyt tahansa, jäljellä ei olisi ollenkaan nameja (paitsi jäljen alkuun on varmaan pakko pistää vähän varmistusta, että jäisi takajäljille lähteminen pois?), ja ainut palkka tulisi sieltä kepiltä. Mutta ottaisin erittäin mielelläni kommentteja, että miten kannattaisi edetä.

Huomenna ajattelin kuitenkin, että jos suinkin Hämeenlinnassa ehdin, kävisin tekemässä jonkinlaisen jäljen metsään, jonka antaisin vaikka tunnin vanheta. Sinne voisin lyödä sen kepin vain päähän ja sinne myös tosissaan se ainut palkka. Voisi katsoa, olisiko nyt tänään alkanut pienen koiran pää aueta, ja kepitkin muuttua taas tärkeiksi. Mutta eiköhän tää tästä ratkea, ehkä vain talvitauon jälkeistä kankeutta? Tai jotain muuta. :-) Mutta kaikenlaiset kommentit otan ilolla vastaan!

Ainon ranka joutui käsittelyyn

Käytin Ainon eilen ensimmäistä kertaa osteopaatilla. Aika oli Markus Laiokselle Riihimäelle, jolla käytin aikanani Vekkua muutamia kertoja. Halusin tarkastuttaa Ainon, koska johan se on 1½ -vuotias ja rymyää niin paljon kavereiden kanssa, että varmasti on jotain jumituksia, joita hierojakaan ei välttämättä löydä. Lisäksi mielestäni Ainon liikkeet eivät ole olleet aivan symmetriset, vaikka minkäänlaisia ontumisia tms. ei olekaan ilmennyt. Kuitenkin esimerkiksi takaliikkeissä oli pientä kiertoa nähtävillä, eikä takaliike muutenkaan ole ollut mielestäni kovin ulottuva lähiaikoina.

No, eihän se tosiaan yllätys ollut, kun Laios heti lattialla tunnustelun jälkeen totesi: "Älä säikähdä, nämä ovat ihan normaaleja juttuja nuorelle ja paljon riehuvalle koiralle, mutta onhan täällä aika tavalla kireyttä, joka lähtee ristiluusta ja heijastuu niskaan asti. Että tämä aiheuttaa myös kiertymistä. Mutta että ei mitään hätää, tämä tosissaan on ihan tavallista." Pahemmin kireyttä oli vasemmalla, joten siltä puolelta Laios aloitti myös käsittelyn. Kovin pitää ei hoidossa mennyt, kun Aino oli kokonaan käyty läpi. Selvästi oli loppukatsauksessa jo parempi, mutta toinen hoitokerta tekisi kyllä erittäin hyvää.

Tänään olen tietysti normaalia tarkemmin syynännyt Ainon liikkeitä, onko niissä minun silmiini havaittavissa eroa. On tietysti ennenaikaista mitään sanoa, kun käsittelystä on vasta vuorokausi, mutta jos jotain pientä tulisi sanoa, niin mielestäni Aino ravasi tänään metsälenkillä hieman rennomman näköisesti, takaliike oli varsinkin elastisemman oloinen. Samoin pieni kierto takaliikkeessä on mun silmillä katsottuna hävinnyt tai ainakin lieventynyt. Mutta voihan toki olla, että näen vain enemmän kuin oikeasti onkaan. ;-) Joka tapauksessa hyvä, että tuli Aino nyt tarkastettua osteopaatilla läpi.

Terveet polvet

Nyt on Aino Kaisalta tarkastettu virallisesti myös polvet. Polvien tutkiminen on ollut "to do" -listalla jo pidemmän aikaa, mutta itse unohdin asian lonkkakuvien yhteydessä, eikä silmäpeilaukseen Ainoa ole vielä viety, jossa usein myös polvia voidaan tarkastaa. Eilen kuitenkin ex-tempore saatiinkin Aino tutkittua polvien osalta, ja terve on tyttönen (0/0). Eipä tässä nyt sitten muuta kuin treenaamaan entistä innokkaampina, kun koirassa ei pitäisi minkäänlaista fyysistä vikaa olla. Treenitaukoa on vielä ollut, mutta vähitellen alkaa muutto olla paketissa, joten ehkä lähiaikoina me taas ehditään hallille ja tokoakin tekemään... Onneksi Aino on kohtuullisen tyytyväisen oloinen ihan vain kunnon metsälenkeillä ja roimilla rapsutuksillakin. :-)

Kuva: Elina Riipi

Pönäkkä kehäkettu

Kiirettä on pitänyt. Vihdoinkin ollaan muutto saatu hoidettua. Viime viikonloppuna ensiksi tavarat Jyväskylään ja keskiviikosta lähtien on tavaroita siirretty uuteen asuntoon. Vielä ei olla siellä ehditty yöpyä, sen verran on ollut kaikessa laittamista. Mutta viimeistään ensi viikosta lähtien toivon mukaan saadaan asettautua Jyväskylän Lohikosken/Heinälammen alueelle Ainon kanssa, ja tutustua uusiin lenkkireitteihin. :-) Tosin sen verran jo kävin alueella lenkkeilemässä yksi päivä, että ainakin talon lähistöltä lähtee sen verran metsää, että joka päivä on mahdollisuus pitää koiraa irti. Mitään loistavia metsiä ei ihan kotiovelta lähde, kuten Hämeenlinnasta, mutta noillakin pärjätää, ja tarvittaessa autolla voidaan siirtyä silloin tällöin pidemmille lenkkireiteille. 

Tänään oli kuitenkin Ainon vuoro olla missin roolissa Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Lähdimme matkaan Saanan ja Sohvi-partiksen kanssa. Sohvi ja Aino (lempinimiltään Monni ja Mainio ;-)) ovat kyllä ihanat kaverukset, kun reissuilla matkustavat aina vierekkäin, ovat samassa häkissä ja muutenkin tytöillä sujuu hommat hyvin yhteen. On myös hauska huomata, että Aino alistuu maailman kilteimmälle Sohville ja Sohvi on todellakin tämän kaksikon pomo. Tekee Ainollekin hyvää tuollainen. :-)

Tuomarina tänään Lahdessa oli Maria-Luise Doppelreiter Itävallasta. Olimme jo puhuneet etukäteen Saanan kanssa, että jos hän ehtii, hän esittää Ainon. Tiukalle meni, sillä partacolliet ja bordercolliet olivat täysin samaan aikaan kehässä. Bordercollieiden tuomari oli hirvittävän nopea ja partacollieiden tuomari todella hidas, mutta nippa nappa hommat hoituivat niin, että Saana ehti Ainon viedä. Kivasti tyyppi esiintyikin Saanan kanssa, kuten sen tiesinkin. Mielestäni Aino näytti myös seistessään paremmalta kuin minun esittämänäni. Liikkeistä puhumattakaan. Aino oli siis ensimmäistä kertaa Suomessa nuorten luokassa. Hienosti meni Mainiolla, ja Aino voitti luokkansa ERInomaisella saaden myös SA:n. Tuomari ei todellakaan ollut mikään löysä tuomari, vaan hän jakoi paljon EH:ta ja jätti monen palkitsematta SA:lla, joten olen tulokseen enemmän kuin tyytyväinen! Paras Narttu- kehässä ei sijoitusta tänään tasokkaiden koirien joukosta tullut.

Tuomari kirjoitti Ainosta seuraavaa:

Very strong bitch of excellent type. Well developed for her age. Nice head & expression. Very good angulations. Excellent movement in spite of carrying too much of weight. Very well handled. (NUO ERI1 SA)

Niin. Aino on tosiaan hieman pyöreä, kuten tuomarikin totesi. Mutta on tuollainen lause erittäin noloa saada koiran näyttelyarvosteluun! En ole ikinä saanut koiriani lihotettua, mutta selvästi on nahkacollieuroksen ja bc-nartun ruoansulatus hieman erilainen, ja ahneeseen narttuun ruoka tarttuu paremmin. ;-) Todennäköisesti Aino on saanut ruokaa vähän turhan suurella annostuksella, ja kun olen puljannut raakaruoan ja nappuloiden välillä (vaihdoin syksyllä kokonaan raa'alle ja Aino aluksi laihtui, jonka jälkeen sain sen tosi hyvään kuntoon, kunnes nyt taas kesää vasten mökkeilyn takia siirsin osittain nappulalle, ja Aino alkoi turvota...), niin ruoan määrän arviointi on ollut haastavaa. Tallinnan reissulla pari viikkoa sitten totesin, että Ainosta saisi ottaa hieman ylimääräistä pois, mutta ei se vielä ruoan vähentämisestä huolimatta ollut ehtinyt tarpeeksi hoikistua. No, turha asiaa on sen enempää selitellä, mutta toivottavasti en omalle koiralleni enää koskaan tuota lausetta arvosteluun hanki! :-D Tuomari selvästi kommentoi koirissa pyöreyttä, sillä useampi koira sai arvosteluunsa vastaavan kommentin.

Saanalle suurkiitokset taas kerran Ainon esittämisestä, seurasta, avusta ja kaikesta! Terkut myös kaikille tutuille kehän laidalla, oli kiva nähdä teitä! Ja ertyiskiitokset Elinalle kivoista kuvista! En vielä saanut kuvia, mitä Ainosta ja Saanasta otettiin kehästä, mutta alla on Aino-Mainiosta kuva kuitenkin tältä päivältä. Ikää on neitokaisella 17 kuukautta.

Aino 28.4.2012 Kuva: Elina Riipi

Ensimmäiset mölli/1lk -treenit

Tänään päästiin ensimmäistä kertaa mölli/1-luokan treeneihin Ainon kanssa. Vaihdoimme siis ryhmää torstaille, niin saamme Ainon kanssa ehkä vähän edellistä enemmän haastetta ja ratatreeniä. Rataa toki tehdään Ainon tason mukaan, eli kontakteja ei vielä ole ja kepeillä on ohjureita apuna. Samoin rimakorkeus on n. 40cm. Rengas ja muuri yleisesti ottaen jo ihan normaalikorkuisina esteinä. Samoin pituus. 

Ennen treenejä olin Ainon kanssa hetken hallissa, sillä Ville-nahka tuli omistajansa Kaisan ja hänen tyttärensä kanssa totuttautumaan halliin ja samalla Aino sai tutustua Elsaan. Aino paineistui hallin pihalla skeittareista, joita oli läheisellä rampilla, joten ulkona ei Elsa ollut sen ihmeellisempi tyyppi. Itse asiassa hän ei tainnut olla Ainosta ollenkaan hurja. Tein vähän Ainon kanssa hallissa agilitya, jotta sain tyypin rennoksi, ja samalla kävimme uudestaan tapaamassa tätä nuorta tyttöä. Ei siinä mitään ollut, Elsa oli ilmeisesti tarpeeksi rauhallinen tyyppi Ainon mielestä, joten Aino selvästi ajatteli tytön "ihan normaaliksi" ihmiseksi. Ainolla kun ei ole ihmisten kanssa mitään ongelmaa ollut, mutta lapset ovat vähän jänniä. Mutta joka tapauksessa kiva, että saatiin tämä mahdollisuus nollata eilinen lapsikohtaaminen.

Tänään itse agitreenin teemana oli putkijarrut ja jokunen takaakierto. Tehtiin yksittäisinä putkijarruja, ja sitten testattiin samaa radalla. Sovelsin Ainon kanssa rataa vähän, että päästiin kontakti kiertämään. Ainolla oli tänään rimat 40cm ja ohjureita kepeillä kaksi alussa, yksi lopussa. Tein treenistä videokoosteen. Kaikkea ei videolla ole, esim. putkijarrutreeniä toiseen suuntaan (onnistui huomattavasti paremmin), eikä loppurataa, missä sähläsin yhden ohjauskuvion kohdalla oikein kunnolla. :-D Olisin kyllä halunnut sen kohdan itsekin nähdä, niin olisin ottanut opikseni. Mutta joo, kivaa oli! Yksi rima ei meinannut pysyä paikallaan, ilmeisesti Ainolle tulee liian kiire suoraan edessä olevaan pitkään putkeen. Kun kouluttaja meni putken eteen seisomaan, homma alkoi onnistua ja sitten pysyi loput rimat ylhäällä. Näihin täytyy vaan puuttua, kuten monesti sitä olenkin sanonut. Mutta ei siinä, on jo ihan tämäkin oikeasti edistystä. :-)

Huomenna olisi tarkoitus käydä treenaamassa lisää putkijarruja (en ymmärrä, miksen näitäkään ole tajunnut tehdä), sitä pientä treeninpätkää, missä mä sähläsin tänään, keppejä ja varsinkin pitkästä aikaa jumppasarjaa. Tuskin ihan kaikkea otetaan ohjelmistoon kuitenkaan samalle kerralle, katsotaan vähän, mistä karsitaan. :-)

Marialle suuri kiitos Ainon leikittämisestä treenien jälkeen! Se tuli enemmän kuin tarpeeseen ja koiran ilme muuttui pihalla jo paljon paremmaksi! 

Kävin kotona vielä pienen iltalenkin lähimetsässä Ainon kanssa. Totesin, että huomenna voisi olla jopa mahdollisuus päästä tekemään jonkinlainen jälki! Pitäiskin jostain kaivaa jälkitreenikamat talven jäljiltä. Lenkillä teimmekin pieniä nenänavausjuttuja ihan vaan hömpöttelyksi. Kävelin metsään ehkä 10m jäljen, jonne vein metsästä poimitun kepin. Aino sai mennä mun jäljen perässä hakemaan kepin ja sitten leikittiin vain kepillä kovasti. Mietinkin, että voisin ehkä vaihtaa jäljellä ilmaisun makuulta siihen, että Aino ottaa suuhunsa sen kepin, koska jotenkin tuo tuntuu motivoivan enemmän Ainoa kuin se tylsä makaaminen ja namipalkka. Voisi rakentaa kepeistä jonkinlaisen yhteisen leikin. :-) Mutta joo, kohta alkaa jälkikausi, jee!