lauantai 28. huhtikuuta 2012

Pönäkkä kehäkettu

Kiirettä on pitänyt. Vihdoinkin ollaan muutto saatu hoidettua. Viime viikonloppuna ensiksi tavarat Jyväskylään ja keskiviikosta lähtien on tavaroita siirretty uuteen asuntoon. Vielä ei olla siellä ehditty yöpyä, sen verran on ollut kaikessa laittamista. Mutta viimeistään ensi viikosta lähtien toivon mukaan saadaan asettautua Jyväskylän Lohikosken/Heinälammen alueelle Ainon kanssa, ja tutustua uusiin lenkkireitteihin. :-) Tosin sen verran jo kävin alueella lenkkeilemässä yksi päivä, että ainakin talon lähistöltä lähtee sen verran metsää, että joka päivä on mahdollisuus pitää koiraa irti. Mitään loistavia metsiä ei ihan kotiovelta lähde, kuten Hämeenlinnasta, mutta noillakin pärjätää, ja tarvittaessa autolla voidaan siirtyä silloin tällöin pidemmille lenkkireiteille. 

Tänään oli kuitenkin Ainon vuoro olla missin roolissa Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Lähdimme matkaan Saanan ja Sohvi-partiksen kanssa. Sohvi ja Aino (lempinimiltään Monni ja Mainio ;-)) ovat kyllä ihanat kaverukset, kun reissuilla matkustavat aina vierekkäin, ovat samassa häkissä ja muutenkin tytöillä sujuu hommat hyvin yhteen. On myös hauska huomata, että Aino alistuu maailman kilteimmälle Sohville ja Sohvi on todellakin tämän kaksikon pomo. Tekee Ainollekin hyvää tuollainen. :-)

Tuomarina tänään Lahdessa oli Maria-Luise Doppelreiter Itävallasta. Olimme jo puhuneet etukäteen Saanan kanssa, että jos hän ehtii, hän esittää Ainon. Tiukalle meni, sillä partacolliet ja bordercolliet olivat täysin samaan aikaan kehässä. Bordercollieiden tuomari oli hirvittävän nopea ja partacollieiden tuomari todella hidas, mutta nippa nappa hommat hoituivat niin, että Saana ehti Ainon viedä. Kivasti tyyppi esiintyikin Saanan kanssa, kuten sen tiesinkin. Mielestäni Aino näytti myös seistessään paremmalta kuin minun esittämänäni. Liikkeistä puhumattakaan. Aino oli siis ensimmäistä kertaa Suomessa nuorten luokassa. Hienosti meni Mainiolla, ja Aino voitti luokkansa ERInomaisella saaden myös SA:n. Tuomari ei todellakaan ollut mikään löysä tuomari, vaan hän jakoi paljon EH:ta ja jätti monen palkitsematta SA:lla, joten olen tulokseen enemmän kuin tyytyväinen! Paras Narttu- kehässä ei sijoitusta tänään tasokkaiden koirien joukosta tullut.

Tuomari kirjoitti Ainosta seuraavaa:
Very strong bitch of excellent type. Well developed for her age. Nice head & expression. Very good angulations. Excellent movement in spite of carrying too much of weight. Very well handled. (NUO ERI1 SA)
Niin. Aino on tosiaan hieman pyöreä, kuten tuomarikin totesi. Mutta on tuollainen lause erittäin noloa saada koiran näyttelyarvosteluun! En ole ikinä saanut koiriani lihotettua, mutta selvästi on nahkacollieuroksen ja bc-nartun ruoansulatus hieman erilainen, ja ahneeseen narttuun ruoka tarttuu paremmin. ;-) Todennäköisesti Aino on saanut ruokaa vähän turhan suurella annostuksella, ja kun olen puljannut raakaruoan ja nappuloiden välillä (vaihdoin syksyllä kokonaan raa'alle ja Aino aluksi laihtui, jonka jälkeen sain sen tosi hyvään kuntoon, kunnes nyt taas kesää vasten mökkeilyn takia siirsin osittain nappulalle, ja Aino alkoi turvota...), niin ruoan määrän arviointi on ollut haastavaa. Tallinnan reissulla pari viikkoa sitten totesin, että Ainosta saisi ottaa hieman ylimääräistä pois, mutta ei se vielä ruoan vähentämisestä huolimatta ollut ehtinyt tarpeeksi hoikistua. No, turha asiaa on sen enempää selitellä, mutta toivottavasti en omalle koiralleni enää koskaan tuota lausetta arvosteluun hanki! :-D Tuomari selvästi kommentoi koirissa pyöreyttä, sillä useampi koira sai arvosteluunsa vastaavan kommentin.

Saanalle suurkiitokset taas kerran Ainon esittämisestä, seurasta, avusta ja kaikesta! Terkut myös kaikille tutuille kehän laidalla, oli kiva nähdä teitä! Ja ertyiskiitokset Elinalle kivoista kuvista! En vielä saanut kuvia, mitä Ainosta ja Saanasta otettiin kehästä, mutta alla on Aino-Mainiosta kuva kuitenkin tältä päivältä. Ikää on neitokaisella 17 kuukautta.

Aino 28.4.2012 Kuva: Elina Riipi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti