sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Uintihommia 15kk juhlapäivän kunniaksi

Kuten blogin päivitystahdista huomaa, meillä ei oikein olla treenattu lähipäivinä. Lenkillä tai kotipihassa pieniä tokojuttuja toki, mutta ei mitään sellaista, mistä olisin saanut aihetta kirjoittaa blogiin. Nyt pitäisi asian suhteen taas ryhdistäytyä.

Ainosta tuli tänään nuori, nimittäin tästä päivästä eteenpäin Ainon saa ilmoittaa nuorten luokkaan näyttelyissä. 15kk on siis neidin mittarissa ikää, hurjaa vauhtia aika juoksee! Vastahan se oli ihan skidi. :-) Aino oli la-su välisen yön ystävälläni Karolla hoidossa, kun itse humputtelin kylpylähotellissa. Aamulla vein Ainon kuitenkin KoiraSporttiin uimaan. Seurana meillä oli Anni ja Sisu-collie.

Ainon vuoro oli ensiksi. Selvästi neitokainen vähän oli unohtanut, että missäs me oltiinkaan. Reippaalla otteella Aino "tuupattiin" altaaseen ja sitten löytyi taas meidän uimari. Aino sai uiskennella koko oman aikansa omaa tahtia pitkin allasta, Ansku istuskeli rampilla ja välillä nappasi Ainon huilitauolle. Kivaa taisi Ainolla olla, mutta kyllä se jo vähitellen alkoi väsähtää noin vartin polskuttelun jälkeen. On tuo kyllä hauska koira, kun yksin siellä altaassa menee ja viihdyttää itse itseään.

Koostin uintireissusta pienen videonkin. Kuva näkyy varsinkin lopussa tosi huonona, kun kamera oli ollut autossa ja kun vein sen lämpimään ja kosteaan halliin, meni linssi ihan huuruun. Mutta Ainon onni sieltä huurun takaa kuitenkin välittyy. :-)

Illalla kävimme Jattilassa treenaamassa agilitya, mutta teen siitä myöhemmin oman päivityksen kera videon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti