Paljon tokoa

Meinasin jo itsekin huolestua, kun blogiin ei tullut päivityksiä kahteen päivään. :D Tänään korjasin kuitenkin asian, koska käytiin kahteen otteeseen "ihan oikeasti" treenaamassa, eikä vain kotitokoiltu. Ainon juoksut loppuivat alkuviikosta, joten tänään uskalsin viimeisen harjoittelupäiväni jälkeen lähteä heti Marian ja Vertti-sheltin kanssa Jattilaan. Agilitya ei ollut tarkoitus ottaa, vaan menimme tarkoituksella tokoilemaan.

Aloitin Ainon kanssa pienillä seuruupätkillä niin, että Maria & Vertti tekivät vieressä omia juttujaan. Hyvin meni siihen nähden, että oli taas ns. uudenlainen häiriö mukana. Aino on selvästi vähitellen orientoitunut hommiin, joten se kestää ihan eri tavalla häiriötä kuin ennen. Näiden pienten pätkien jälkeen laitoin Ainon häkkiin (huutamaan), kun Vertti treenasi ensin.

Aluksi tein hyppyä. Nyt Aino hyvin käänsi perusasennosta katseen hypylle valmistavalla käskyllä "missä", ja irtosi ongelmitta hypylle. Aino itse kääntyy muhun päin ja seisahtuu, kosa odottaa lentävää namia. Tänään tein myös yhden toiston niin, että en heittänytkään namia heti, vaan Aino joutui vähän odottamaan ensin. Hyvin pysyi paikallaan. :-)

Hypyn jälkeen jatkoimme seuraamisella.. Tarkoituksena oli tehdä eri mittaisia pätkiä niin, että mulla on lelu kainalossa ja Maria naksauttaa naksulla merkin, kun on hyvä, josta palkkaan. No, treeni meni siihen että treenattiin yhtä askelta, koska Aino lähti tosi paljon edistämään. Maria myös huomautti mulle kropan ylimääräisistä avuista, joista mun pitäis päästä pois. Eli tosi herkästi katson koiraa, jolloin vartalo kääntyy koiraan päin = Ainolle merkki korjata perusasento. Treenattiin nyt sitten tosiaan mun eleettömyyttä ja kun Aino tarjosi itse korjaamista, niin palkattiin siitä.

Tehtiin myös noutoja, paljon erilaisia. Vein kapulaa eri paikkoihin ja vein sitä myös hypyn taakse. Aino sai siis tehdä "hyppynoutoa", vaikkei se ollut varsinainen treeni, mutta hypyn kautta mennen motivaatio noutamiseenkin kasvaa. Samoin tein pari kertaa niin, että annoin Ainolle kapulan suuhun ja käskytin sen hyppäämään. Hyvin pysyi kapula suussa ja kivaakin vissiin oli.

Loppuun vielä paikkamakuu. Töitä, töitä ja lisää töitä tähän! Aino jäi hyvin, hyvään asentoon ja hyvän näköisenä. Yht'äkkiä tuli vaan joku ja Aino nousi kuin vieterien avulla seisomaan. Palautin, ja siitä alkoi "tappelu" siitä, että tartteeko käskyä totella vai ei. Aino selvästi rupesi testaamaan, että pääseekö tilanteesta pois, jos vaan nousee (ei näyttänyt paineistuneelta, ei ollut epävarman oloinen) ja mä sitten sen palautin takaisin. Näissä mun pitää olla nyt tosi tarkkana, ettei rupea pompottamaan mua, toisaalta myös jatketaan huomattavasti ruokakuppitreeniä paikkamakuussa, jotta se maassa oleminen vahvistuu. Saatan ehkä vaatia kuitenkin Ainolta vielä tässä vaiheessa liikaa.

Agility oli mukana sen verran, että juttelimme pitkään Marian kanssa kontaktien opettamisesta. Maria on käyttänyt kosketusalustaa (leikkuulauta), johon koira on motivoitu ja ehdollistettu erittäin voimakkaasti kotona ilman estettä. Kun koira osaa pysähtyä alustalle kotona varmasti ja lujaa, siirretään alusta esteelle, josta se häivytetään lähes heti pois. Tapa kuulosti järkevältä, ja mä oon jopa nyt pähkäillyt, että josko kuitenkin vaihtaisin opetustyyliä johonkin vastaavaan. Nyt kun lähden taas Hämeenlinnaan, enkä pääse esteille, niin Ainon kanssa aloitettu kontaktitreeni ei edisty ollenkaan, ja toistoja pitäisi saada lisää. Ehkä opetankin Hämeenlinnassa kevään aikana hyvän kosketusalustan ja sille pysähtymisen ja siitä siirretään se esteelle. Tapa saattaisi tuntua Ainolle järkevämmältä, koska se joutuisi itse aktiivisesti ajattelemaan, mitä se tekee. "Vietinnostatuskontaktien" mietteeksi on mulla noussut se, että onko Aino enää oppimisalueella ja tajuaako se vain pakotteilla pysähtyä koskaan itsenäisesti - Aino on kuitenkin kohtuullisen kova ja vietikäs koira. Mutta tää kontaktiasia on vielä mietintämyssyssä, aikaahan meillä on, kun kisoihin ei ole muidenkaan esteiden takia vielä aikoihin mitään asiaa.

Tämän jälkeen ajelinkin suoraan Jattilasta Seppälänkankaalla Doggien hallille, jonne olimme sopineet Helmisen Hannan kanssa tokon yksityistunnin.

Sanoin Hannalle, että tahdon ottaa noudon, luoksetulon ja seuruun työn alle. Aloitimme noudosta. Näytin, mitä ollaan tehty, ja sen pohjalta lähdettiin tekemään treeniä eteenpäin. Puhetta oli, että Ainolla on kaunis kapulan pito ja luovutus, mutta vauhtia saisi tulla lisää (kuten saisikin). Nyt kun Aino on alkanut nostaa kapulaa itse maasta, niin alamme tehdä vauhtinoutoja sen kanssa, jotta hyvän pidon ja luovutksen lisäksi noutoon tulisi myös "kiire", eli Ainolle syntyisi ajatus, että mitä nopeammin haen ja tuon, sen nopeammin saan palkan. Tehdään vauhtinoutoja nyt ja katsotaan, lähteekö tulemaan enemmän vauhtia.

Jatkettiin luoksetulolla. Näytin taas meidän "luoksetulon", jota ei siksi edes voi sanoa, koska Aino lähtee, siirtyy raville, eikä nyt tullut edes eteen asti istumaan! Tehtiin uusiksi, sama juttu vauhdin kanssa, nyt sentään löytyi (avuilla) oikea paikka. Vähän vastaava juttu on tässäkin siis kuin noudossa - tekniikka periaatteessa on, mutta ei vauhtia... Tähän nyt sitten lääkkeeksi testataan sellaista, että opetan Ainolle uuden palkkaustyylin. Pitkähkö lelu laitetaan takin/treeniliivin helman alle niin, että se menee piiloon ja voin pitää itse molemmista lelun päistä (esim. köysi) kiinni. Tämä treenataan ensin kotona leikkinä, että kun koira tulee eteen istumaan, lelu tipahtaa eteenistumispaikalta koiralle. Tästä saa luoksetuloon myös variaation niin, että kun koira lähtee, ohjaaja voi koukistaa polvia, jolloin naru tulee jalkojen välistä näkyviin. Siitä koira saa ottaa lelun. Näin Ainokin vähitellen ehkä yhdistää, että ohjaajan jäykkä asento kädet sivuilla tarkoittaa sitä, että sillä on lelu piilossa takin helman alla. Koitetaan ja katsotaan, miten käy. :-) Samaa voi opettaa toki myös namille. Treeniliivin takin helmasta käännetään ylöspäin "kouru", ja sinne laitetaan nakista leikattu pidempi pala. Opetetaan koiralle, että nakki on taas helmassa ja koira saa itse luvalla varastaa sen siitä. Näitä palkkaamistyylejä täytyy vaan tosiaan treenata ensin sisällä ja sitten vasta vaihtaa mukaan liikkeeseen.

Vielä lopussa tehtiin seuruuta. Aino oli jotenkin pikkasen kuutamolla, tosin siltä se tuntui koko päivän, vaikka näennäisesti onkin mukana ja tekee töitä. Tehtiin ihan namin kanssa, nami vasemmassa kädessä apuna. Rupesimme myös katsomaan Hannan kanssa mun vasemman käden paikkaa, missä se tulisi olemaan. Mä en halua nostaa sitä koukkuun kävelyssä (juoksussa kyllä), joten käsi on varmaan pakko vaan pistää kropasta irti. Tästä tehtiin nyt sitten treeniä niin, että sanon seuruu-käskyn, mutta en lähde liikkeelle. Heiluttelen vasenta kättä ja palkkaan hyvästä katsekontaktista.

Toinen treeni oli myös seuruutreeni paikallaan niin, että hyvästä kontaktista palkataan ja Hanna heilutteli samaan aikaan Ainon nenän edessä leluja. Puhuimme siitä, että käsky "sivu" tehdään Ainolle merkitsemään samaa kuin kehu, eli myös niissä kohdissa kun mun tekisi mieli sanoa "hyvä", sanonkin "sivu". Vahvistetaan siis käskyn merkitsevyyttä sillä, että siitä tulee koiralle tavallaan palkka. Kun koira kuulee käskyn "sivu", se tietää tekevänsä oikein. Kun seuruun aikana tulee esim. tempon muutoksissa käsky "sivu", se onkin tulevaisuudessa koiralle kehu. Häiriötreenissä jos Aino katsoi Hannaa/häiriötä, kommentoin siitä Ainolle "hupsis, Aino, huhuu, tarkkana", eli reagoitiin äänellä ei-toivottuun käytökseen. Kun Aino otti kontaktin, pieni hiljaisuus ja ns. kehuna käsky "sivu" ja palkka. Hyvin nopeasti Ainosta näki, että jos kontakti tippui ja sanoin sille jotain, se käänsi takaisin katseensa, ja kun pienen tauon jälkeen sanoin "sivu", Ainon ilme terästäytyi, häntä heilahti ja Aino tiesi tekevänsä oikein. Hyvä palkka ja sama jatkui. Tää oli ihan superhyvä treeni! Tämä myös konkreettisesti toi mulle itselleni ymmärrykseen sen, kuinka lähdetään opettamaan koiralle sitä, että myös itse seuruu palkitsee, ja kuinka koiraa pystyykin liikkeen aikana "kehumaan". Nyt vaan pitää saada kavereita häiriköimään ja tekemään vastaavaa. Näin ei myöskään tule pitkiä seuraamispätkiä, mutta tällä tavoin saa tehtyä ns. kestävyyttä ja häiriötä seuraamiseen. Tosi, tosi hyvä! :-)

Enempää ei ehditty, juteltiin tosi paljon. Varmasti jotain jäi blogista kirjoittamatta ja jotain olen jo unohtanut kokonaan, vaikka yritinkin kaiken painaa mieleeni. Nyt on kyllä ihan älyttömän väsynyt koira kotona mun sängyn alla kuorsaamassa. :-) Huomenna jatketaan treenejä ainakin tokon parissa. Agilityynkin tahtoisin, mutta pakkasta on luvattu edelleen niin paljon, etten kylmyyteen lähteä agilitya tekemään.

Suurkiitokset sekä Marialle että Hannalle!