Pyysin Mimmua hallille katsomaan, että missä menemme neljän puomitreenin jälkeen. Lähdimme hallille puoli kymmeneksi, kävimme Mistyn ja Tepan (bordercollieita) kanssa pienellä metsälenkillä ja sitten rupesimme hommiin. Aluksi vähän juttelimme Mimmun kanssa, miten on treenit sujuneet, sitten näytin, miten homma käytännössä menee. Hyvinhän se meni! Otettiin toistoja niin, että Mimmu oli hihnassa ja lelu palkkana maassa. Aluksi teimme koko puomin kanssa ja Aino oli kyllä sekä mun että Mimmun mielestä selvästi miettinyt tätä asiaa, ja jonkinlaista hidastusta puomin loppuun oli havaittavissa. :-) Aluksi näitä koko puomin toistoja n. viisi kappaletta.
Juttelimme tämän jälkeen Mimmun kanssa siitä, että on juuri tärkeää, että Aino keskittyy täysin leluun, eikä kysele minulta ja katso minuun päin. Sekä lähdössä että kontaktipinnalle pysähtyessä lupa lähteä tulee vain silloin kun Aino katsoo lelun suuntaan. Tämä asia onkin Ainolla hyvin hanskassa (lelu vetää niin kovasti puoleensa, kiitos loistavan taistelutahdon!). Nyt tosin sitten voisin jo itse apuohjaajan saadessa hallille ottaa etäisyyttä sekä taakse- että eteenpäin.
Pienen huilitauon jälkeen jatkoimme ja teimme pelkkiä alastuloja taas noin viisi kappaletta. Yhtä lailla ne sujui hyvin. Näiden jälkeen pidimme taas pienen tauon ja otimme vielä muutaman koko puomin, jonka jälkeen lopetimme kontaktit. Ainosta huomasi viimeisten toistojen kohdalla, että vaikka into on kova, sen verran raskaat ovat nämä treenit, että pari kertaa meinasi kontaktipinnalla kysyä minulta lupaa. En huomioinut Ainoa, vapautin vasta kun katse nopean vilkaisun jälkeen siirtyi takaisin leluun. Lopetimme kuitenkin erittäin onnistuneeseen toistoon. :-)
Lopuksi teimme pari kertaa rengasta, jossa Ainolla on selkeästi ongelmia. Jos mä itse olen Ainon kanssa esteen takana ja lähetän renkaalle, se hakee sen hyvin. Jos minä tai joku muu menee renkaalle palkkaamaan, Aino juoksee ohi. Otettiin Aino hihnaan ja palkka Mimmulle renkaalle. Päästettiin vasta sitten, hihnasta palkalle kun tajusi hypätä renkaasta. Tähän nyt vaan paljon toistoja, koska enhän mä voi radallakaan aina olla renkaan takana lähettämässä koiraa mun edelle renkaalle.
Joka tapauksessa hyvät olivat taas agitreenit! Kiitos, Mimmu! Nyt on kontaktitoistoja takana yhteensä noin 73 kappaletta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti